ViherPihan tekijät
|
|
Kiti Andrejew Rakastan aikakauslehtiä ja niiden tekemistä. On suuri ilo johtaa tämän ihanan lehden toimittamista. ViherPihassa yhdistyvät minulle tärkeät asiat: kauneus, ystävällisyys, värit, luonnon ihmeet ja koti ihmisineen, pihoineen kaikkineen. Hoidan ja kokeilen kasveja sekä sisällä että ulkona. Vesimyyrät söivät istuttamani omenapuiden juuret, mutta yrtit menestyvät mainiosti avomaalla ja ruukuissa. |
|
|
Auli Honkanen ViherPihan jutut kulkevat käsieni kautta taittoon. Huolehdin siitä, että niissä on kaikki kohdallaan ja että lehti valmistuu ajallaan. Omalla Aulin piha -palstallani annan vinkkejä pihan suunnitteluun ja rakentamiseen – unelmien toteuttamiseen. Lehteä tehdessä opin uusia asioita puutarhoista, kasveista, asiantuntijoilta ja harrastajilta. Kaikki tämä innoittaa oman pihan laittamisessa. |
|
|
Anne Joutsenlahti-Lankinen ViherPihassa pääsen kurkistamaan mitä ihanimpiin puutarhoihin sekä kotimaassa että ulkomailla. Editoin juttuja ja tarkistan, että tekstit ovat hyvää suomen kieltä. Annen allakka -palstani elää vuodenaikojen rytmissä ja muistuttaa ajankohtaisista puutarhatöistä sisä- ja ulkopuutarhassa. Kukkivat hedelmäpuut, yrttien tuoksu ja muheva maa tekevät puutarhanhoidosta juhlaa. |
|
|
Anna Aho Kirjoitan tarinoita puutarhoista ja niiden asukkaista. Kasvio-sarjassa esittelen kiintoisia kasvisukuja. Toimitan ViherPiha vastaa -palstan ja vastaan itsekin lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Puutarhajournalismissa haastavimmaksi koen sen, kuinka pukea vankka asiasisältö kiinnostavaan muotoon. Kasvimaalla raastavinta on se, kuinka elää sopuisasti myyrien ja cityrusakkojen kanssa. |
|
|
Leena Raivio Juttumatkoilla tapaan mukavia ihmisiä ja näen ihastuttavia puutarhoja. Työssäni nautin myös siitä, että saan perehtyä kasveihin ja puutarhanhoitoon syvällisesti. Vuonna 2009 sukellan yrttien tuoksuvaan maailmaan sarjassa Yrttien taikaa. Uutta satoa -palstalle etsin puutarha-alan uutisia ja uusia tuotteita. Pidän luonnontilaisesta puutarhasta, jossa on paljon kukkia, eläimiä ja vanhoja puita. |
|
|
Päivi Suutarinen Lukijoiden ja yhteistyökumppaneiden yhteydenotot tulevat yleensä ensiksi minulle. Huolehdin myös lukijakilpailuista ja kokoan ja päivitän osaltani lehden sisältöä nettiin. ViherPihan pihajutut innostavat suunnittelemaan kaikenlaista kivaa omallekin pihalle. Kotipihan marjapensaat sekä omena- ja luumupuut saavat ehkä tulevaisuudessa seurakseen pienen kasvimaan. |
|
|
Tanja Pellikka Vastaan lehden visuaalisesta ilmeestä, sen hienojen sarjojen graafisesta linjasta ja ViherPihan ulkonäön jatkuvasta kehittämisestä. Joskus olen mukana myös kuvauksissa. Tahtoisin omaan puutarhaani jokaisen kasvin, jonka näen lehden sivuilla. Odotan innolla viimeisenkin nurmikkoläntin valtaamista parsalla, minikiivillä tai kärhöllä… tai ehkä perustan yrttitarhan. |
Avustajat
|
|
Teija Heinonen Hyötykasvit |
|
|
Visa Lipponen Kotikasvit |
|
|
Pentti Alanko Koristekasvit |
|
|
Lotta Lindholm Puuvartisten hoito ja leikkaus |
|
|
Pertti Rajala Taudit ja tuholaiset |











