taudit
Värililjassa hometta
Jokin home pilasi värililjojen maanpäällisen osan viime kesänä. Samaa hometta esiintyi jo edelliskesänä, joka oli kuiva ja lämmin.
Liljat ovat kasvaneet samalla paikalla jo kuusi vuotta, ja ajattelin nyt siirtää niiden sipulit uuteen paikkaan. Milloin on paras ajankohta kaivaa sipulit ylös ja istuttaa ne uudelleen? Onko mahdollista, että sipulien mukana home siirtyy uuteen paikkaan?
Vastaus:
Liljahome talvehtii saastuneissa kasvinosissa, jotka on huolellisesti kerättävä pois ja laitettava kaatopaikalle meneviin roskiin. Toimenpide vähentää taudin siirtymistä liljojen maanalaisiin osiin, mutta ei välttämättä estä sitä kokonaan. Myös maahan jää aina jonkin verran homeitiöitä taudin seurauksena, joten uusia liljoja ei kannata välittömästi istuttaa samaan paikkaan. Liljat jaetaan yleensä syksyllä. Kasvupaikan vaihto ja kasvuston harventaminen saattaa vähentää homeongelmaa.
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





