puiden hoito
Tuijien kasvualusta
Mikä on tuijien kasvupaikkavaatimus pH:n ja lannoituksen osalta? Joissain lähteissä suositellaan hapanta rodo-multaa ja lannoitteeksi havulannoitteita. Alkuperäinen kanadantuija Thuja occidentalis viihtyy kuitenkin kalkkipitoisessa maassa. Myös mm. Metsäntutkimuslaitoksen julkaisuissa kanadantuija nimetään kalkinsuosijaksi. Siis hapanta vai kalkittua maata tuijille?
Vastaus:
Kanadantuijan kasvualustaa voisi määritellä esimerkiksi sanoin lievästi hapan, niukkakalkkinen ja keskiravinteinen. Kasvupaikan pH on 5-6. Laji on hyvin sopeutuvainen sekä kasvualustan että -paikan suhteen ja on jopa talvehtinut ruukkuun istutettuna V kasvuvyöhykkeellä.
Tuijat eivät säikähdä, vaikka kalkkia lipsahtaa juurille silloin tällöin, kuten usein käy esimerkiksi yhdistelmäistutuksia hoidettaessa. Itse olen lannoittanut tuijia ihan normaaleilla kevät- ja syyslannoitteilla ilman ongelmia.
Teija Heinonen
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





