puiden hoito
Tiivistynyt savimaa ongelmana
Pihamme maaperä on ajan saatossa tiivistynyt kovaksi savimaaksi. Tammen ja vaahteran lehdet muuttuvat pikkuhiljaa laikullisiksi. Myös korallikanukka kärsii jostain taudista. Pitäisikö maaperälle tehdä jotain ennen kaikkea tammen ja vaahteran suhteen?
Vastaus:
Kasvualustan tiiviys ja sitä kautta aiheutuvat ongelmat, kuten juuriston hapenpuute, häiritsevät osaltaan puiden ja pensaiden kasvua. Huono yleiskunto saattaa puolestaan altistaa puutarhan kasvit erinäisille kasvitaudeille, joihin viittaavat mainitsemanne oireet vaahteran ja tammen lehdissä. Tautien alkuperä saattaa tosin juontaa muustakin syystä.
Esimerkiksi laikkutaudit aiheuttavat puiden lehtiin erikokoisia ja värisiä laikkuja. Härmäsienet muodostavat kasvustoon aluksi vaaleita, sittemmin tummuvia jauhomaisia läiskiä. Oireiden voimakkuus vaihtelee vuosittain vallitsevista sääolosuhteista riippuen.
Korallikanukkaa puolestaan vaivannee lajille tyypillinen versotauti, mikäli varsissa on tummia laikkuja. Voimakkaasti saastuneet versot kuolevat pikkuhiljaa, ja koko pensas saattaa menehtyä. Vioittuneet kasvinosat kannattaakin poistaa sitä mukaa, kun niitä ilmaantuu.
Kasvitautien torjuntakeinot ovat rajalliset ja toimenpiteet yleensä helpottavat kasvien oloa vain tilapäisesti. Taudin aiheuttajia ne eivät poista. Esimerkiksi säännölliset ruiskutukset Euparen M -torjunta-aineella hidastavat sienitautien etenemistä ja pitävät puiden lehvästöt hieman pidempään siedettävän näköisenä. Puutarhan yleistä hyvinvointia ajatellen tiivistyneiden kasvualustojen ilmastaminen sekä maanparannus hiekalla ja turpeella lienee kuitenkin paikallaan.
Teija Heinonen
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





