lehtipuut
Tammen runko vuotaa
Mikä avuksi, kun tammen rungosta vuotaa itsekseen ja paineltaessa harmaata ”mahlaa”? Vuoto on kestänyt koko kesän ja jatkuu edelleen. Puun ympärillä on ollut vapaasti ladottuja kiviä, jotka on poistettu. Haavavahaakin on käytetty pahimpiin kohtiin. En ole saanut apua netistä tai puutarhaliikkeistä.
Vastaus:
Arvelisin, että mahlamaisen nestevuodon syynä on tammen yleiskunnon heikentyminen: Se johtunee ympäristön aiheuttamasta stressistä, kuten pakkasvaurioista, kuivuudesta, liiallisesta märkyydestä tai mekaanisista vaurioista. Rappeutumisen myötä puu on joutunut oravanpyörään ja altistunut kasvituholaisille ja lahottajasienille.
Suosittelen ottamaan yhteyttä arboristiin eli puunhoidon ammattilaiseen tammen kunnon, mahdollisten lahovaurioiden ja jatkohoidon selvittämiseksi. Arboristien yhteystietoja löytyy muun muassa netistä hakusanalla arboristi.
Teija Heinonen
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





