nurmikko
Sieniä pihassa
Pihaamme on alkanut kasvaa sieniä yhä enemmän. Mikä siihen voi olla syynä ja miten ne voisi hävittää?
Vastaus:
Sienet levittäytyvät pihapiiriin laajan maanalaisen rihmastonsa avulla. Erityisen hyvin ne tuntuvat viihtyvän vanhoilla tiivistyneillä nurmikoilla, mutta pulpahtelevat aika ajoin esiin myös kukkapenkeistä. Mullan alla saattaa olla esimerkiksi lahoavaa puuta tai juuria, joista sienet saavat alkunsa.
Nurmikoilta sieniä voi yrittää vähentää ilmastamalla tiivistynyttä maata esimerkiksi talikolla, jonka jälkeen alue kastellaan säilöntäaine Atamonia sisältävällä vedellä. Laimennussuhde on kaksi pussia Atamonia 10 litraan vettä. Ilmareiät on lisäksi hyvä täyttää karkealla hiekalla, joka kuohkeuttaa kasvualustaa ja parantaa nurmiheinien juuriston hapensaantia. Ilmastamisen ohella lannoitus ja kalkitus edesauttavat nurmikon hyvinvointia. Kasvualustan kitkeminen, haraus ja säännöllinen ravinnetäydennys ylläpitävät puolestaan puutarhakasvien elinvoimaisuutta.
Puutarhan mullan vaihtaminen sienien hävittämiseksi on työläs ja kallis vaihtoehto. Sienirihmasto saattaa kasvaa jopa 30 sentin syvyydessä, joten pelkkä pintaraapaisu ei riitä.
Teija Heinonen
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





