lehtipuut
Sieniä jalavan rungossa
45-vuotiaan jalavan rungossa on sieniä. Milloin ne leikataan pois?
Vastaus:
Kyseessä on kääpä, mutta näkemättä on vaikeata arvioida, mikä laji.
Sieni-itiö voi päästä puuhun esimerkiksi parantumattoman oksahaavan kautta. Itiö kasvattaa sienirihmaston, joka elää puun tuottamilla ravinteilla.
Itiöemä eli puusta ulos työntyvä kääpä on vain osa sientä. Voit halutessasi poistaa itiöemän vaikka heti, mutta sillä ei ole enää mitään merkitystä, koska sieni kasvaa jo puun sisällä.
Itiöemiä on yksi- ja monivuotisia. Yksivuotinen kuolee pois talven aikana, ja rihmasto kasvattaa uuden itiöemän seuraavana vuonna. Monivuotinen itiöemä talvehtii ja voi kasvaa melko isoksi.
Itiöemä tuottaa itiöitä, joiden avulla sieni pääsee leviämään ilman mukana ympäristöön.
Lotta Lindholm
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





