vanhapoika-kaktus
Sienet kaktuksen juurella
Miksi vanhapoika-kaktuksen juurella kasvaa sieniä?
Mullassa on valkoista ryyniä, josta kasvaa 3–5-senttisiä, pahalle haisevia sieniä. Vaihdoin mullan kolme vuotta sitten. Vaihtaminen on vaikeaa, koska kaktus painaa todella paljon. Mullan kaapiminen ei lopeta sienten kasvua.
Vastaus:
Valitettavasti sienten poistamiseksi ei ole mitään keinoa, vaan niiden kanssa on vain opittava elämään. Täydellinen mullan vaihtokaan tuskin auttaa, sillä sienirihmastoa on varmasti myös kasvin juurten lomassa, kasvin tyvellä ja ruukun sisäreunoissa, joista sieni sitten leviää takaisin uuteen multaan.
Jotain kuitenkin voi kokeilla, nimittäin useimmat sienet muodostavat itiöemiä vain tietyissä oloissa. Muuttamalla hieman kasvin kastelurytmiä tai siirtämällä sen toiseen paikkaan kasvamaan voi itiöemienkin määrä vähentyä tai hyvässä lykyssä loppua kokonaan.
Vaikka ruukkukasvien mullassa olevista sienistä voikin olla lievää hajuhaittaa, niin homeita lukuun ottamatta niistä harvoin on haittaa itse kasveille.
Visa Lipponen
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





