Taudit ja tuholaiset
Reunustraakkipuun vaivat
Reunustraakkipuussani on tummia, noin nuppineulanpään kokoisia kohoutumia ja pieniä valkoisia pisteitä. Kaikki ovat lehdissä. Mitä ne mahtavat olla, ja miten ne saa pois? Olen suihkuttanut mäntysuopaliuoksella ja pelkällä vedellä, mutta sekään ei auta. Mullat on vaihdettu. Olen poistanut jo lehtiäkin, mutta nyt koko kukka on täynnä niitä.
Vastaus:
Tummat nuppineulanpään kokoiset kohoutumat voivat olla myös kilpikirvoja, jotka imevät kasvinesteitä kovan kilven suojissa. Kilpikirvoista on vaikea päästä eroon, sillä mäntysuopa ja vesisumutukset eivät niihin tehoa. Kemialliset torjunta-aineetkin, kuten Puutarha-aerosoli tai Bioruiskute, tehoavat vain toukka-asteella oleviin tuholaisiin. Aikuiset kilpikirvat pitää irrottaa lehdistä esimerkiksi ohutkärkisellä veitsellä raaputtamalla.
Tuholaisten määrän perusteella luulen, että kasvin pelastamiseksi ei ole enää paljon tehtävissä. Suosittelisinkin hankkimaan huonokuntoisen kasvin tilalle uuden hyvinvoivan lajitoverin.
Teija Heinonen
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





