pensaat
Punapajua pistokkaista
Olen löytänyt tontin reunalta istutettuja punapajun oksia, ja haluaisin siirtää ne tien viereen kasvamaan. Miten siirto tai pistokkaitten otto onnistuu?
Vastaus:
Juurtuneiden punapajupistokkaiden kasvupaikan vaihto onnistuu hyvin lepotilaisena joko varhain keväällä tai loppusyksyllä. Taimi nostetaan maasta juurimultineen ja istutetaan välittömästi uudelle kasvupaikalle. Siirron jälkeisinä poutakausina huolehditaan säännöllisestä kastelusta. Kasvualusta pidetään kitkemällä puhtaana rikkaruohoista.
Pajua on suhteellisen helppo lisätä myös oksapistokkaista. 20–25 sentin pituiset pistokkaat leikataan nuorista lepotilaisista versoista. Ennen pistämistä multaan pistokkaita juotetaan pitämällä tyviä vedessä 1–2 vuorokautta. Pistokas painetaan niin syvälle multaan, että maan pinnalle jää näkyviin vain 5 senttiä. Kastelu ja kitkeminen ovat oleellisia hoitotoimenpiteitä myös pistokaslisäyksen yhteydessä.
Teija Heinonen
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





