piikkikruunu
Piikkikruunun hoito
Miten piikkikruunua lisätään ja hoidetaan?
Vastaus:
Leikkaa pistokas mieluiten alkukesällä. Kun haavapinta on kuivahtanut muutaman päivän, pistä pistokas hieman kosteaan hiekansekaiseen multaan. Pidä multa jatkuvasti vähän kosteana, mutta älä koskaan märkänä. Liika märkyys mädännyttää pistokkaan varmasti, kun taas liian kuivana pidettyyn multaan kehittyy huonosti juuria.
Kaikkia piikkikruunuja hoidetaan samalla tavalla. Ne vaativat paljon valoa ja kestävät kesällä melkoista paahdettakin varovasti totuttamalla. Kovin aurinkoisella ikkunalla tai verannalla ne on kuitenkin syytä suojata keväällä kaikkein raaimmalta auringolta polttovioitusten välttämiseksi.
Kastele multa aina kunnolla ja anna pintamullan kuivahtaa ennen uutta kastelua. Liiasta kuivuudesta kärsiessään piikkikruunut varistavat lehtiään. Talvella niitä kastellaan hieman säästeliäämmin, mutta kuitenkin niin, etteivät lehdet liiemmin varise. Pitkäkään kuivuus ei niitä tapa, mutta kuivuuden takia lehdettömäksi päässyt kasvi ei enää ole kovin kaunis.
Piikkikruunuja lannoitetaan keväästä syksyyn noin kahden viikon välein. Ne istutetaan uudelleen parin vuoden välein. Kasvualustaksi sopii parhaiten hiekansekainen multa, esimerkiksi kaktusmulta.
Talven ne pärjäävät yhtä hyvin sekä huoneenlämmössä että viileässä, kunhan lämpötila ei laske pakkasen puolelle. Mitä viileämmässä kasvi on, sen tarkempi pitää kastelussa olla. Piikkikruunut eivät kestä jatkuvaa mullan märkyyttä, vaan mätänevät herkästi.
Visa Lipponen
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





