kasvien siirtäminen
Pesäkuusen siirto
Miten ja milloin siirrän pesäkuusen?
Vastaus:
Pesäkuusen siirto on paras tehdä syksyllä, kun maa on kostea. Tee taimelle uusi kuoppa valmiiksi. Kun siirrät taimen uuteen paikkaan, kaiva mukaan mahdollisimman suuri juuripaakku. Vie kasvi saman tien uuteen paikkaan ja istuta se. Jos joudut siirtämään havupensaan autolla, peitä se kauttaaltaan huolellisesti, ettei siitä haihdu vettä.
Käytä mahdollisimman hyvää uutta multaa istutuksen yhteydessä. Varmista, että taimi tulee samaan syvyyteen kuin missä se oli edellisessä paikassa. Pidä taimen ympäriltä maa paljaana noin puolen metrin säteellä ja peitä se esimerkiksi kuorikatteella.
Lotta Lindholm
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikan hyvälaatuiset taimet ja sipulit...
Ensi näkemältä ei hevillä uskoisi, että laihialaisen Seijan puutarhan kantavana ajatuksena on nuukuus,...
Ensi näkemältä ei hevillä uskoisi, että laihialaisen Seijan puutarhan kantavana ajatuksena on nuukuus,...
Kukkatarhassa * Tue pionin versot ennen kukinnan alkua, jotta sade ei taivuta painavia kukkaversoja maahan. * Siirr...
Kerro mielipiteesi, jotta voimme tehdä kalenterista ensi kerralla vielä paremman. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.




