Taudit ja tuholaiset
Orvokin tuholaiset
Saviruukuissa kasvavat upeat orvokkini kuolivat yhtäkkiä kukittuaan runsaasti pari kuukautta. Kyseessä ei ollut juurimadon aiheuttama tuho, vaan madot olivat pieniä ja vaaleita, muutaman millin kokoisia. Ne ilmeisesti söivät juuret, sillä kasvit nuukahtivat parissa päivässä. Varsi jäi käteen, kun siitä vetäisi, eikä juuria enää ollut. Miten matojen ilmestymistä voisi ehkäistä?
Vastaus:
Kyseessä lienee korvakärsäkäs, jonka toukat elävät maassa vioittaen muun muassa orvokin, mansikan, syklaamin ja ruusun juuria. Vioituksen seurauksena taimet kärsivät vedenpuutteesta ja saattavat lopulta kuolla. Lentokyvyttömät aikuiset nakertavat pyöreitä koloja lehtiin ja kukkiin.
Toukat voivat ilmestyä kasveihin, jos ne istutetaan vanhaan multaan tai jos multaan sekoitetaan peltomultaa. On myös mahdollista, että korvakärsäkäs on ollut orvokin taimissa jo ostohetkellä.
Kotipuutarhassa korvakärsäkkään tuhoa voi estää käyttämällä kesäkukkaruukuissa uutta säkkimultaa, pesemällä ruukut ja eristämällä ruukut mullasta aluslautasella.
Anne Joutsenlahti-Lankinen
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





