kasvien siirtäminen
Onnenpensaan siirto
Miten siirrän onnenpensaan pihalleni?
Vastaus:
Voit tehdä siirron syksyllä, kun lehdet ovat pudonneet ja maa on kostea. Tee pensaalle uusi kuoppa valmiiksi. Jos pensas on iso ja tuuhea, joudut leikkaamaan sitä, jotta pääset kaivamaan maata pensaan ympäriltä.
Kun siirrät pensaan uuteen paikkaan, kaiva mukaan mahdollisimman suuri juuripaakku. Jos vanhan ja uuden kasvupaikan välimatka on pitkä, suojaa juuripaakkua haihtumiselta muovisäkillä tai juuttikankaalla. Muista, että myös oksistosta haihtuu nestettä.
Istuta kasvi saman tien uuteen paikkaan, samaan syvyyteen kuin se oli edellisessä paikassa. Käytä istutuksessa uutta multaa. Pidä maa pensaan ympäriltä paljaana noin puolen metrin säteeltä ja peitä se esimerkiksi kuorikatteella. Jos pensaasta katkeaa oksia siirron yhteydessä, siisti ne vasta kun olet istuttanut pensaan.
Lotta Lindholm
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





