nurmikko
Nurmikon talvituhot
Jääpolte tuhosi kaksi vuotta sitten perustamamme keskipihan nurmikon. Leikimme lasten kanssa lumen päällä talvella. Nyt olemme kylväneet apulantaa ja uuden nurmen sekä kastelleet pihaa. Nurmen kasvu ontuu edelleen, ja lisäksi maahan on ilmaantunut ohutta sammalta. Mikä on nyt paras toimenpide? Pitäisikö laittaa ohut multakerros ja kylvää kokonaan uusi nurmi vai onko jotain muuta tehtävissä?
Vastaus:
Viime talvi koetteli nurmikoita, koska maa ei lämpimän sään vuoksi jäätynyt kunnolla. Näin kävely ja lasten leikit tiivistivät nurmikkoa tavallista enemmän. Voi olla, että kylvämänne siemenet ovat jääneet kulottuneen nurmikon päälle, eivätkä ole päässeet kosketuksiin maan kanssa.
Nurmikon aukkopaikat kannattaa paikata loppukesällä elokuussa. Maan pintakerros on syytä rikkoa rautaharavalla tai talikolla möyhimällä, jolloin tiivistynyt maa kuohkeutuu. Toimenpide torjuu myös sammalta, joka ilmestyy tiivistyneeseen maahan. Pinnalle kannattaa levittää kerros uutta multaa, jotta mahdolliset painaumat tasoittuvat.
Multa tasoitellaan haravalla. Mullan pinnan voi vielä tiivistää taputtelemalla, jotta siemenet saavat kosketuksen maahan. Siemenet kylvetään mullokseen. Nurmikkoa kastellaan niin usein, että maa pysyy kosteana, kunnes ruoho orastaa.
Anne Joutsenlahti-Lankinen
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





