sammal
Metsäkasvillisuuden palautus
Tontillamme oli "hämäläinen" tiheä kuusi/sekametsä. Harvensimme sen puistomaiseksi. Myrkytin lehtipuiden kannot, minkä jälkeen tasoitimme maan peltomullalla. Nyt alueen voi ajaa ruohonleikkurilla, ja se näyttää siistiltä. Haluaisin kuitenkin, että siihen tulee enemmän metsän kasveja, kuten ketunleipää, varpuja ym. Valkovuokkoja jo hieman on ja edellä mainittuja myös vähän. Metsä on alkanut vähitellen sammaloitua. Haaveena on, että siellä ei tarvitsisi pitkin kesää ajaa ruohonleikkurilla, mikä toistaiseksi on vielä pakko tehdä rikkakasvien ja heinän vuoksi. Nopeuttaako jokin aine/hoito maan happamoitumista?
Vastaus:
Metsän harventamisen ja peltomullan lisäämisen aiheuttamaa kasvuolojen muutosta on vaikea yhtäkkiä korjata. Mieluumminkin hoitamattomuus kuin säännöllinen hoitaminen palauttaa luonnonmukaisuuden aikanaan.
Rikkaruohot on hyvä kitkeä, mutta lannoitusta alue ei kaipaa. Nurmikon leikkuujätteet kannattaa myös haravoida pois, sillä heinäsilppu lisää maatuessaan kasvualustan typpivaroja.
Teija Heinonen
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





