Taudit ja tuholaiset
Kuoleeko laakeripuu?
Lehtien pinnalla on kiiltävää nestettä ja
ruodin kohdalla näkyy paikallaan pysyviä
vaaleanruskeita ötököitä tai niiden munia.
Lehdet varisevat. Mitä voin tehdä?
Vastaus:
viihtyy kunnolla vain, jos sille on talveksi tarjolla valoisa ja viileä, alle 10-asteinen paikka. Tällainen on esimerkiksi lasikuisti
tai talvipuutarha.
Talvella liian lämpimässä ja kuivassa huoneilmassa se väistämättä varistaa alimpia lehtiään ja saa helposti myös tuholaisia.
Lehtien varisemista tehostavat laakeripuuhun helposti iskevät kilpikirvat, joiden erittämää mesikastetta tippuu niiden kansoittamilta lehdiltä.
Kilpikirvat ovat aikuisina paikoillaan olevia, tavallisesti ruskeita ja jokseenkin pyöreän muotoisia kasvinesteitä imeviä hyönteisiä.
Nuorina ne ovat lähes litteitä, mutta vähitellen ne kasvavat selkäpuolelta kuperiksi ja näyttävät kasvien lehdissä olevilta kohoumilta.
Kilpikirvoista on hankala päästä eroon edes myrkyttämällä, sillä aikuisilla yksilöillä on kilvessään suojaava vahakerros.
Paras tapa niiden torjumiseksi on raaputtaa aikuiset yksilöt irti esimerkiksi hammastikulla. Sen jälkeen kasvi myrkytetään torjunta-aineella, esimerkiksi pyretriinillä. Torjunta uusitaan parin viikon välein niin kauan kuin kilpikirvoja näkyy.
Laakeripuun lehtiä ei voi käyttää mausteena heti myrkytyksen jälkeen. Tarkista torjunta-aineen varoaika, joka käy selville purkin kyljestä.
Jos kilpikirvoja on paljon, on usein helpompaa hävittää vanha kasvi ja ostaa uusi tilalle. Laakeripuuta ei kuitenkaan kannata ostaa, jos sille ei ole tarjolla talveksi sopivia oloja.
Visa Lipponen
kuva Paavo Martikainen
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





