taudit
Kultaköynnös ruskettuu
Kultaköynnöksen lehtiin tulee kuivia ruskeita laikkuja. Varsinkin uudet lehdet käpristyvät. Mikä kultaköynnöstäni vaivaa? Onko kyseessä jokin tauti tai tuholainen? Multa on kevyttä, lieneekö turvepohjaista. Kastelen kerralla reilusti ja annan kuivua välillä.
Vastaus:
Lehtien ruskettuminen voi johtua monesta syystä. Esimerkiksi suora auringonvalo aiheuttaa polttovioituksia niin vanhoihin kuin uusiinkin lehtiin. Liian kuiva huoneilma voi saada aikaan sekä lehden reunojen ruskettumista että käpristymistä. Se myös altistaa kasvuston tuholaisille, kuten vihannespunkille ja kilpikirvoille.
Mikäli lehtien alapinnoilta tai lehtihangoista löytyy tuholaisia, ne voidaan torjua esimerkiksi Bernerin Puutarha-aerosolilla. Kasvuston sumuttaminen puolestaan vähentää kuivan huoneilman aikaansaamaa lehtien ruskettumista.
Teija Heinonen
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





