sekalaista
Kiinanruusun muodonmuutos
Miksi ja miten vanha kiinanruusu muuttaa muotoaan?
Kahdeksan vuotta vanhan kerrottukukkaisen kiinanruusun kukat ovat muuttuneet yksinkertaisiksi. Väri on vaihtunut lohenpunaisesta tummanpunaiseksi.
Vastaus:
Toinen vaihtoehto vaatii pidemmän selityksen. Kiinanruusut ovat pitkälle jalostettuja, ja useimpien perimässä on sekä eriväristen että yksinkertaisten ja kerrottujen kukkien geenejä. Joskus näillä pitkälle jalostetuilla kasveilla voi käydä niin, että jokin aikaisemmin toimimaton geeni kytkeytyy päälle tai muiden geenien kanssa yhdessä toiminut geeni alkaa dominoida. Se ikään kuin ottaa vallan ja alkaa määrätä, millaisia kukista tulee. Näin kukan väri ja kerrannaisuus voivat yhtäkkiä muuttua.
Kiinanruusun alkuperästä ei ole täyttä varmuutta. Siitä kuitenkin ollaan yhtä mieltä, että alkuperäinen villimuoto olisi ollut kukiltaan yksinkertainen ja tummanpunainen.
Visa Lipponen
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





