Taudit ja tuholaiset
Kasvimaan viljelykierto
Kasvimaassamme on porkkanakärpästä, mahdollisesti sipulikärpästä, sepäntoukkaa ja etanoita. Tänä vuonna tuho on tavallistakin suurempi, joten mitta täyttyi. Ajatuksena on jättää maa peitteen alle vähintään vuodeksi. Auttaako toimenpide tuholaisongelmaan?
Vastaus:
Porkkanakärpäsen aikuiset kuoriutuvat maassa olevista koteloista. Myös sipulikärpäset talvehtivat koteloissa edellisen vuoden sipulimaassa. Molempien torjunnassa keskeinen tekijä on viljelykierto. Porkkanankärpäsen isäntäkasveja ovat porkkanan ohella selleri, fenkoli ja palsternakka. Suosittelenkin vaihtamaan porkkanat ja sipulit uuteen paikkaan ja viljelemään niiden paikalla muita puutarhakasveja.
Seppäkuoriaisen toukkia esiintyy muutaman vuoden ajan maassa, joka on otettu viljelyyn nurmen jälkeen. Avokesannointi on tehokkain tapa niiden torjumiseksi. Toukkia voi myös houkutella perunanpuolikkailla, joista ne kerätään ja hävitetään.
Etanoiden torjumiseksi kannattaa syksyllä kerätä kasvinjätteet kasvimaalta tai kääntää ne maan sisään. Maata harataan syksyllä pariin kertaan, jolloin etanoiden munat joutuvat alttiiksi pakkaselle ja kuivuudelle.
Suosittelen tehostamaan viljelykiertoa ja kylvämään ongelmallisille lohkoille maanparannuskasveja, jotka käännetään maahan syksyllä. Viherkesanto ja osittainen avokesanto auttavat torjumaan tuholaisia ja parantavat maan kasvukuntoa.
Anne Joutsenlahti-Lankinen
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





