talvetus
Kannan talvi
Mitä teen kannan juurakolle?
Vastaus:
Jos kanna on ulkona, sen voi leikata matalaksi syksyllä tai antaa pikkupakkasten lakastuttaa lehdet. Pienestä pakkasesta ei ole haittaa kasvin mukuloille.
Kesän ulkona ruukussa tai avomaalla kasvanut kanna viedään syksyllä pakkasettomaan paikkaan talvehtimaan. Sisällä kasvanut kanna leikataan matalaksi ja viedään viileään.
On tärkeää, että multa kuivuu nopeasti. Silloin lepotilaan menevän kasvin juurimukulat eivät mätäne. Jos talvettamispaikka on riittävän kostea, kanna saattaa pärjätä koko lepoajan ilman kastelua. Kuivassa autotallissa juuristolle voi antaa muutaman kerran vähän vettä.
Kasvi istutetaan uudelleen ja tuodaan valoon helmi–maaliskuussa. Silloin myös aloitetaan kastelu. Istuttaessa mukulat peitetään kokonaan mullalla.
Kannan tyvellä voi nähdä sipuleita muistuttavia sivumukuloita. Irrota mukulat keväällä muusta juuristosta ja istuta omiin ruukkuihinsa.
Visa Lipponen
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





