ötökät
Huonekumipuun laikut
Huonekumipuuni lehdissä on ollut jo jonkin aikaa keltaisia laikkuja. Lehti on siitä kohtaa paksumpi ja se muistuttaa jotakin ”ruttoa”. Tauti leviää viereisiin lehtiin niin, että koko kasvi alkaa olla sen vallassa. Onko kyseessä jokin tauti, koska tuholaisia ei näy?
Vastaus:
Kumiviikuna viihtyy parhaiten runsaassa hajavalossa. Eteläikkunalle sijoitettuna se kaipaa kesäkuukausina varjostusta, muuten lehdet kärsivät polttovioituksista. Nahkealehtistä kasvia tulee helposti kastelua liikaa. Vettä annetaan kerralla runsaasti, mutta kasvualustan on annettava kuivahtaa kastelukertojen välissä. Mikäli käytetään aluslautasta, on ylimääräinen vesi muistettava kaataa pois.
Huonekumipuu pitää myös sumutuksesta. Sitä lannoitetaan kasvukauden aikana viikoittain, talvella riittää maksimissaan kerran kuukaudessa annettu ravinnetäydennys. Myös veden tarve on lepokuukausina niukempaa.
Vihannespunkit imevät solunesteitä ja vioitus aiheuttaa lehtiin vaaleita laikkuja. Tuholaiset keksitään monesti vasta kun pahoin saastuneiden kasvien lehdet peittyvät seittiin. Punkkia voi torjua huonekasveille tarkoitetuilla yleistorjunta-aineilla.
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





