Taudit ja tuholaiset
Etanat ja taimet
Miten varmistan, ettei ostotaimissa ole tappajaetanan toukkia tai munia?
Vastaus:
Espanjansiruetana (Arion lusitanicus) on levinnyt jo ainakin Etelä-Suomeen ja aiheuttaa aika paljon kasvituhoja.
Harrastajalta vaaditaan erityistä tarkkaavaisuutta, että huomaa taimia ostaessaan etanoiden munia tai toukkia. Etanan munat ovat valkoisia ja hiukan läpikuultavia, halkaisijaltaan 3–4-millisiä. Munat ovat usein muutaman sentin maakerroksen alapuolella. Taimiostajan täytyisi hiukan tonkia maata löytääkseen ne. Toukat voivat olla alle sentin pituisia. Etana on suklaanruskea ja aikuisena jopa toistakymmentä senttiä pitkä.
Yleinen tarkkaavaisuus on aina paikallaan uusien taimien kanssa. Jos mahdollista, laita taimet karanteeniin eli säilytä niitä joitakin päiviä erillään muista pihan kasveista. Näin voit tarkkailla, ilmaantuuko kasvitauteja tai tuholaisia. Jos kaikki näyttää hyvältä, istuta taimet lopulliseen paikkaan.
Pertti Rajala
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





