taudit
Auringonkukka katkeilee
Kasvatin auringonkukkia siemenistä. Ne kasvoivat vankkavartisiksi ja tekivät
isot kukkanuput, mutta varret alkoivat mädäntyä puolivälistä ja katkeilla.
Muissa kukissa ei ole esiintynyt samaa ongelmaa. Voitteko kertoa lähettämäni
näytteen perusteella, mikä auringonkukkiani vaivasi?
Vastaus:
sclerotiorum), joka on yleinen sateisina kesinä. Sitä tavataan monilla muillakin
ruohovartisilla puutarhakasveilla. Se saattaa mädännyttää esimerkiksi
porkkanoita varastossa aiheuttamalla pahkamätää.
Tauti viihtyy erityisesti auringonkukilla, mutta sitä tapaa muillakin yksivuotisilla
ryhmäkasveilla, kuten samettikukilla. Se vaivaa myös perennoja.
Torjunnaksi riittää, että poistaa visusti tautiset kasvinosat.
Sienitauti talvehtii maahan pudonneissa mustissa pahkoissa, joita olitte
lähettänyt näytteeksi. Tämän vuoksi on tärkeää, ettei auringonkukkaa
ja muita taudille arkoja kasveja viljellä peräkkäisinä vuosina samassa
paikassa.
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.





