Perennapenkki

Unelmien perennapenkki: loppukesä

Elokuussa puutarha syntyy uudelleen, kun suuret perennat alkavat kukkia.

Jos puutarha olisi musiikkia, loppukesällä sointiin tulisi syviä, pehmeitä sävyjä. Saisimme kuulla mahtavaa polyfoniaa ja upeita sooloja. Katsokaa viereisen sivun kukkapenkkiä. Kuin kelpo sävellyksessä, siinä on rytmiä ja harmoniaa. Kypsän kesän levollisuus henkii kaikista kasveista.
Niille, joiden mielestä kesä alkaa elokuussa olla lopuillaan, on ilo kertoa, että ei se ainakaan puutarhasta katoa. Päinvastoin, alku- ja keskikesän komeimman kukinnan mentyä puutarha vetää hetken henkeä ja puhkeaa elokuussa uuteen loistoon.
Nyt estradille nousevat kookkaat kasvit, joiden muotojen runsaus ja värien intensiteetti hivelevät silmää. Koristeheinien tähkät kypsyvät. Koko puutarha tuntuu ikään kuin valmistuneen.

Helppoja ja vaativia
Maatiaisperennat ja jalostamattomat lajit pärjäävät ilman hoitoa tai vaativat sitä vain vähän.

Pitkälle jalostetut perennat tarvitsevat lannoitusta, kastelua kuivina kausina ja kenties tukea. Kun maa vuosien kuluessa tiivistyy ja köyhtyy, kasvit kaivetaan ylös ja maa kunnostetaan ravinteikkaaksi ja kuohkeaksi. Vaiva palkitaan, sillä vaativat perennat ovat komeakukkaisia. Ne on hyvä sijoittaa paikkaan, jossa hoitotyöt sujuvat kätevästi.

Suosimalla helppohoitoisia ja lisäämällä joukkoon joitain vaativia perennoja saa paljon iloa vähällä vaivalla.
 

Lue lisää lehdestä 7/11.

valtikkanauhus, aitoukonhattu, jaloritarinkannus ja jaloangervo

valtikkanauhus, aitoukonhattu, jaloritarinkannus ja jaloangervo

tähkäpähkämö ja jaloangervo

tähkäpähkämö ja jaloangervo

palmusara ja purppurakeijunkukka

palmusara ja purppurakeijunkukka

  • Ilmestynyt lehdessä 7/11
  • Julkaistu 10.08.2011

Artikkelin avainsanat

loppukesä, perenna, unelmien perennapenkki
  21   14

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

VP6-kultasade-terttu

Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...

VP6-Tee-nyt

Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...

VP6-Tapahtuu

  19.–20.5. Kukkamessut klo 9–16, Kaupunginlahden rannan puistoalue. Uusikaupunki. www.kukkamessut.fi...

VP5-paaryna

Päärynä on upea pihapuu, joka saattaa vaalittuna elää 200-vuotiaaksi.

Sissin01

Matka Sissinghurstin linnaan on elämys. Tammien kehystämä mutkitteleva tie vie mitä kauneimpiin maalaiskyliin. Hedelmälliset...

pioni01

Kun kukat aukeavat, niistä ei tahdo saada katsettaan irti. Pionien pauloihin jäi Matti Uusi-Honko, joka valitsi...

chatto01

Beth Chatton puutarha on kasvimatkailijan ykköskohteita Englannissa. Täältä vierailija lähtee...

Fredrik01

Fredriksdalin kartanon tarina alkoi vuonna 1787, jolloin Fredrik Wilhelm Cöster rakennutti sen kesäasunnokseen. Tila ei...

Kaikki jutut

VP6-Broil-King-Crown-340

Voita Broil King -grilli, arvo 449 €! 16.05.2012

VP6-Stevia-viherpuoti

ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...

VP6-kultasade-terttu

Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...

VP6-Tee-nyt

Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...

VP6-Stevia-viherpuoti

ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...

VP6-kultasade-terttu

Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...

VP6-Broil-King-Crown-340

Voita Broil King -grilli, arvo 449 €! 16.05.2012

VP6-Tee-nyt

Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...

Kysely

Puutarhani ykköstyökalu on:

Näistä keskustellaan

Miten karkotan myyrät pihalta?  

Käykö musta muovisaavi perunoiden kasvatukseen?  

VP3 siirtolapuutarha

Helsinkiläisessä siirtolapuutarhassa jokainen neliö on otettu tehokkaasti käyttöön. Piha on yhtä värien juhlaa keväästä lähtien.

Kasvuvyohykkeet, suomen kartta

Oman asuinkunnan vyöhykkeen numero on tärkeä tietää, kun hankkii puutarhaansa hedelmäpuita ja puuvartisia koristekasveja.