Annen allakka

Tee nyt

Mitä puutarhassa, pihalla, parvekkeella, kasvihuoneessa ja kukkaikkunalla on aika tehdä nyt? ViherPihan Anne tietää ja neuvoo.

Puutarhassa
* Lapioi pakkasella lunta lämpöeristeeksi kompostorin ympärille.
* Jatka kompostorin täyttöä, vaikka sen sisältö jäätyisikin. Laita joka täyttökerralla jätteen sekaan kolmasosa kuivikeainetta.
* Ota omenapuista 20–30-senttisiä nuoria versoja varrennosoksiksi. Kääri ne muoviin ja hautaa lumeen odottamaan kevättä.
* Suunnittele vesialtaita, kukkapenkkejä ja muita kevään pihaprojekteja. Ota yhteys puutarhasuunnittelijaan hyvissä ajoin.
* Arvioi pihan kasvillisuutta. Kaipaako piha lisää havukasveja?

Huonepuutarhassa
* Hanki kylvöturvetta ja ruukkuja tammi–helmikuun kylvöjä varten.
* Ota jouluistutusten hyasintit ja tulppaanit talteen ja vie ne viileään odottamaan istutusta ulos.
* Tee kylvökalenteri ja listaa siihen kasvit, jotka aiot esikasvattaa tänä keväänä.
* Sijoita ruukkuesikot mahdollisimman viileään paikkaan, niin kukinta pitenee.
* Kylvä kaupasta ostamiesi eksoottisten hedelmien siemeniä huonekasveiksi.

Huonepuutarhassa
* Sijoita huonekasvit osaksi sisustusta niin, että ne saavat tilaa ympärilleen.
* Ota huomioon, että pieni- ja paksulehtiset kasvit tarvitsevat vähemmän vettä kuin isolehtiset.
* Istuta uudet huonekasvit hyvään multaan ja vähän isompaan ruukkuun.
* Valitse allergiaperheeseen kiiltävälehtisiä, helposti puhdistettavia viherkasveja.
* Liota huonekasvien mukuloita vedessä muutama tunti ennen istutusta.

  • Ilmestynyt lehdessä 01/2012
  • Julkaistu 18.01.2012

Artikkelin avainsanat

hyötytarha, kasvihuone, puutarha, tee nyt
  248   202

Kommentit

Useat vinkeistä on jo toteutettu! Hyvää kesää kaikille!

Toivo
# 28.6.2010 11:09   19   1 X Ilmoita asiaton viesti

Mitä tarkoitatte omenapuuhun ripustettavalla tuholaispyydyksellä?

Vierailija
# 26.5.2011 09:24   3   0 X Ilmoita asiaton viesti

Hedelmäpuilla käytettävät riippuvat tuholaispyydykset houkuttelevat tuholaisia liimapyydykseen luontaisen feromonin avulla. Pyydyksen avulla voi torjua tuholaisia luonnonmukaisesti ja seurata niiden esiintymistä.
Pyydyksiä markkinoivat ainakin Hyötykasviyhdistys ja Biotus sekä hyvin varustellut puutarhamyymälät. Pyydysten saatavuutta voi tiedustella myös Kasvinsuojeluseurasta puh. 010 439 4770.

Anne
# 26.5.2011 14:17   2   2 X Ilmoita asiaton viesti

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

VP0112 36

Kalkkilantie pujottelee nauhana pitkin metsäistä harjumaisemaa. Tien varressa pilkottavat lempeän punaiset vä...

Annen allakka

Puutarhassa * Lapioi pakkasella lunta lämpöeristeeksi kompostorin ympärille. * Jatka kompostorin täytt...

Annen-allakka-tulppaanit

21.1. Puutarhan lumoissa lauantaisin klo 14.30 TV1:ssä. Brittipuutarhuri Monty Don opastaa luomuviljelyyn. 25.1....

Parveke1

Lue lisää lehdestä 10/2011.

Leena ja Risto Jauhiaisen piha Kiuruvedellä oli ViherPihan lukijoiden ylivoimainen suosikki Suomen kaunein piha -kilpailussa...

pioni01

Kun kukat aukeavat, niistä ei tahdo saada katsettaan irti. Pionien pauloihin jäi Matti Uusi-Honko, joka valitsi...

Kevathuuma01

Talventähti Aurinko jäätiköllä Talventähti (Eranthis hyemalis) puhkeaa joskus jopa lumen keskelle. Silloin näkyä on vaikea uskoa...

Fredrik01

Fredriksdalin kartanon tarina alkoi vuonna 1787, jolloin Fredrik Wilhelm Cöster rakennutti sen kesäasunnokseen. Tila ei...

Kaikki jutut

VP0112 36

Kalkkilantie pujottelee nauhana pitkin metsäistä harjumaisemaa. Tien varressa pilkottavat lempeän punaiset vä...

Onnenvisa-Pentik

Voita Pentikin tekstiilejä! Arvomme kaikkien vastaajien kesken neljä 117 euron arvoista Pentikin tuotepakettia....

Annen-allakka-tulppaanit

21.1. Puutarhan lumoissa lauantaisin klo 14.30 TV1:ssä. Brittipuutarhuri Monty Don opastaa luomuviljelyyn. 25.1....

Parveke1

Lue lisää lehdestä 10/2011. 10.11.2011

Onnenvisa-Pentik

Voita Pentikin tekstiilejä! Arvomme kaikkien vastaajien kesken neljä 117 euron arvoista Pentikin tuotepakettia....

Annen-allakka-tulppaanit

21.1. Puutarhan lumoissa lauantaisin klo 14.30 TV1:ssä. Brittipuutarhuri Monty Don opastaa luomuviljelyyn. 25.1....

VP0112 36

Kalkkilantie pujottelee nauhana pitkin metsäistä harjumaisemaa. Tien varressa pilkottavat lempeän punaiset vä...

Parveke1

Lue lisää lehdestä 10/2011. 10.11.2011

Kysely

Mitä teet mieluiten puutarhassa talvella?:

Näistä keskustellaan

Millaiset kasvuolot pukinpensas tarvitsee? Haluan saada goji-marjoja omasta pensaasta.  

Parveke1

Joulun lähestyessä espoolaisen Anna-Maija Ahosen parveke muuttuu valon ja lumen kimmeltäväksi valtakunnaksi.

Kuoleeko koivu? Naapurimme leikkasi juhannusviikolla pihakoivustamme useita oksia tappeihin kysymättä meiltä...

Ruusuorapihlaja

Kun näkee ruusuorapihlajan täydessä kukassa, iskee ihastus ja epäilys. Voiko tällaista olla? Puu täynnä pieniä ruusuja!