0807-25

Syksy on loistavaa istutusaikaa

Nyt kannattaa tarttua lapioon! Astiataimia ja paljasjuurisia aitataimia voi istuttaa niin kauan kuin lapio uppoaa maahan.

 

Puuseppä Miikka Erikssonin ja myyntiassistentti Jana Siikin rivitalokoti hohtaa uutuuttaan syyskuun auringossa. Kun pariskunta muutti Kirkkonummen Sundsbergissä sijaitsevaan vastavalmistuneeseen kotiinsa, talojen viimeistely ja pihatyöt olivat vielä kesken. Miikka Erikssonin kesä kului terassia nikkaroidessa. Komealla puupatiolla mahtuu reilusti
pyörähtelemään. Iso pöytäryhmä ja perheen lemmikkikissoille rakennettu ulkoiluhäkki peittävät vain murto-osan massiivisesta terassista. – Patiolla on tilaa aterioida, lekotella auringossa ja sommitella värikkäitä kesäkukkaruukkuja,
Jana iloitsee. Noin 60 neliön suuruinen rivitalopiha sijaitsee loivasti viettävässä rinteessä. Käsistään taitava Miikka rakensi terassin reunaan kaarevan tasanteen porrastamaan korkeuseroja. Sen viereen Miikka ja Jana kaivoivat laudoituksen kaarevaa muotoa myötäilevän vesialtaan, johon asennetaan vesisuihku ja koristeelliset reunakivet. Terassin reunalla istuessa voi melkein kuvitella kököttävänsä rantakivien reunustamalla laiturilla. Taloyhtiön pihatöiden viivästyminen koetteli
tuoreiden pihanomistajien kärsivällisyyttä. – Helteinen kesä autiolla pihamaalla sai haaveilemaan varjostavista puista, pensaista ja värikkäistä kukkapenkeistä, Miikka muistelee. Niinpä pariskunta halusikin ryhtyä istutuspuuhiin heti, kun urakoitsija oli levittänyt mullat pihaan. Altaan ympärille sommiteltiin kasviryhmä näyttävistä perennoista sekä ainavihannista
katajista ja tuijista. Tarhakurjenpolvi, jalopähkämöt ja sinikuunlilja täyttivät Janan toivomukset pastellinvärisestä kukinnasta. Syyskuun lopulle jatkuneet lämpimät säät mahdollistivat istutustyöt lähes kesäisissä tunnelmissa.

Valmiina istutukseen

Istutussuunnitelma on laadittu hyvissä ajoin ennen taimien hankintaa. Näin pystytään arvioimaan taimitarve ja ryhmittelemään kasvit helppohoitoisiksi kokonaisuuksiksi. Taimet kuljetetaan auringolta ja tuulelta suojattuna auton sisätiloissa tai peräkärryssä pressun alla.

Vietätkö kotipihalla eniten aikaa alkukesästä vai haluatko kukinnan jatkuvan koko kesän? Kasvien varhainen vihertyminen, pitkä kukintaaika, talvinen vihreys sekä helakat marjat ja loistava syysväri ovat myös tärkeitä valintaperusteita.

Kasvualusta kannattaa kunnostaa ennen taimien ostoa, jotta taimet päästään istuttamaan heti. Jos istutus siirtyy, kasvit siirretään varjoon ja niitä kastellaan säännöllisesti. Taimet on syytä kastella myös juuri ennen istutusta, jotta ne ovat hyvässä nestejännityksessä.

Tärkeää tietoa

Nimilapusta löytyy kuluttajalle tärkeää tietoa: kasvilaji ja -lajike, tieteellinen nimi, suomen- tai ruotsinkielinen nimi sekä tuotantomaa. Jos taimea on kasvatettu kahdessa maassa, kirjoitetaan tuotantomaan kohdalle molemmat maat. Nimilapusta löytyy myös pakkaajan, viljelijän tai myyjän tiedot. Myytävien kasvien on oltava merkintöjen mukaisia. Nimilappu ja ostokuitti on hyvä säilyttää siltä varalta, ettei kasvi lähdekään kasvuun.

Ryhmä alkaa hahmottua

Taimet lähtevät nopeasti kasvuun, kun ne istutetaan yhtenäiseen istutusalueeseen. Tällöin juuristoalueelle ei tule nurmikkoa, joka kilpailee ravinteista ja vedestä. Kasveille kaivetaan laaja istutuskuoppa ja maa muokataan ja parannetaan koko ryhmän alalta.

Ennen kuin tarttuu lapioon, kannattaa taimet asetella tuleville paikoilleen. Näin varmistetaan, että taimia on sopiva määrä ja jokaiselle kasville on varattu riittävästi tilaa. Istutuskuopan kohdalle voi pistää tikun merkiksi.

Entinen kasvusyvyys riittää

Varsinainen istutus käy nopeasti, jos istutuskuopat on kaivettu etukäteen ja maa on parannettu. Jotta kasvit lähtevät nopeaan kasvuun, niille on varattava riittävän syvä kerros kuohkeaa multaa.

Taimet istutetaan pääsääntöisesti entiseen kasvusyvyyteensä eli juuripaakun pinta tulee ympäröivän maan tasalle. Lapion varren avulla voi tarkistaa, että taimi tulee sopivaan syvyyteen. Juuripaakun voi peittää ohuella, 1–2 sentin multakerroksella, joka estää kosteuden haihtumista. Tarkista lopuksi, että kasvi on suorassa.

Kastele taimi kuopassaan ja anna veden imeytyä ennen kuopan täyttöä. Maan tulee kastua läpikotaisin koko istutusalueella.

Täytä kuoppa ja tiivistä multa käsin painelemalla. Varmista vielä, että kasvi on suorassa. Jätä taimen ympärille loiva kastelusyvennys ja kastele kerran viikossa kunnolla. Usein tapahtuva, kevyt kastelu kostuttaa vain pintamaata.

Astiataimi maahan milloin vain

Lähes kaikkien monivuotisten kasvien taimet ovat astiataimia. Niillä on runsas, kehittynyt juuristo, joka jatkaa kasvuaan häiriintymättä istutuksen jälkeen. Astiataimia voidaankin istuttaa koko kasvukauden varhaiskeväästä maan jäätymiseen saakka. Talvenarat lajit ja ainavihannat kasvit kannattaa istuttaa viimeistään syyskuun alussa, jotta ne ehtivät juurtua ennen talven tuloa.

Juuria ympäröivä ruukku tai pussi poistetaan ennen istutusta. Taimi irrotetaan varovasti, jotta juuret eivät vahingoitu. Istutuksen jälkeen maa tiivistetään kastelemalla ja käsin painelemalla, jolloin juuret saavat kosketuksen multaan.

Reilusti irti seinästä

Viinikärhön juuret ovat kasvaneet pituutta ja kiertyneet ruukun pohjalle, koska taimi on kasvanut pitkään ruukussaan. Istutushetkellä juuria voi oikoa varovasti, jotta ne alkavat levittäytyä kuopan pohjalle.

Köynnöksille kaivetaan reilun kokoinen, sentin syvyinen kuoppa. Taimi asetetaan hieman vinoon kohti säleikköä, jotta
versot suuntautuvat kohti tukea. Talvenarat köynnösruusut ja jalokärhöt istutetaan 10–15 senttiä entistä syvemmälle. Talon seinustalla taimi istutetaan puolen metrin päähän seinästä, sillä räystään alla kasvi kärsii kuivuudesta.

Käsittele juuria varoen

Perennojen istutusetäisyys vaihtelee kasvunopeudesta ja levittäytymistaipumuksista riippuen. Ennen taimien hankintaa kannattaakin selvittää, mitä kunkin lajin istutusetäisyydeksi suositellaan. Ryhmä saa tulevan muotonsa, kun taimiruukut asetellaan sopivin välimatkoin tuleville paikoilleen.

Istutuskuopan tiivistä pohjaa kannattaa pistellä lapiolla rikki, jotta ylimääräinen vesi pääsee imeytymään pohjamaahan.

Ruukun ulkopuolelle kasvaneet juuret antavat lupauksen elinvoimaisesta taimesta, joka juurtuu nopeasti ja lähtee keväällä varhain kasvuun.

Ruukku irrotetaan varovasti juuria vioittamatta. Kiertyneitä juuria voi oikoa hellänvaraisesti.

Myös perennat istutetaan maahan entiseen kasvusyvyyteensä. Maa tiivistetään napakasti juuripaakun ympärille.

Vesi virkistää

Jos syksy on lämmin ja vähäsateinen, taimet pitää kastella perusteellisesti. Mullan tulee kastua koko juuriston syvyydeltä. Kastelujen välillä pidetään taukoa viikon verran. Lievä kuivahtaminen tekee maasta ilmavan ja saa juuret levittäytymään vedenhakuun. Taimien ympärille jätetty kastelusyvennys tasoitetaan ennen maan jäätymistä.

Enää viimeinen silaus

Viimeinen silaus haravalla täyttää askelten painumat ja tasoittaa maan. Jätä taimen tyvelle kastelusyvennys, ettei vesi valu pois. Kastelusta on huolehdittava, jos syksy on sateeton. Muista kuitenkin täyttää vesisyvennys mullalla ja tasoittaa maan ennen routaantumista, jotta jäätyvä vesi ei vahingoita tainta.

Värikäs yllätys kevääksi

Taimien väliin jäävä mullos pienenee vuosi vuodelta kasvien kasvaessa. Multapinnan voi verhota sipulikukilla, jotka pilkistävät maasta iloisina väripilkkuina varhain keväällä. Istutus on helppoa nyt, kun maa on kuohkeaa muokkauksen jäljiltä. Sopiva istutussyvyys on kolme kertaa sipulin oma korkeus.

Krookukset ja muut pikkusipulit viihtyvät erinomaisesti pensaiden ja perennojen kasvualustoilla. Erityisesti ne piristävät kuunliljaryhmää, joka vihertyy hitaasti. Istuta kukkasipulit ryhmiksi monivuotisten kasvien väleihin, niin niiden lakastuvat lehdet peittyvät pensaiden ja perennojen lehdistön alle.

Väriä pintaan

Jos haluat, voit levittää pensaiden ja havupuiden juurelle 3–5 sentin kerroksen koristekatetta peittämään paljasta multaa. Märkään maahan levitetty kate säilyttää kasvualustan kosteuden tehokkaasti.

Syysistutus
kannattaa

● Loppukesän lyhenevät päivät ja viileät yöt nopeuttavat juurtumista ja kasvuun lähtöä.
● Auringon paahde ja kuumuus eivät rasita kasveja.
● Taimia ei tarvitse kastella yhtä paljon kuin keväällä ja kesällä.
● Syksyllä istutetut kasvit hyödyntävät maan kevätkosteuden ja lähtevät keväällä varhain kasvuun.
● Taimivalikoima on runsas, sillä taimitarhojen viljelemät astiataimet valmistuvat myyntikokoisiksi loppukesällä.
● Loppukesällä puutarhassa on vähemmän tehtävää kuin keväällä.
● Puutarhamyymälän henkilökunnalla on nyt aikaa neuvoa asiakkaita.
● Pihasuunnitelman ehtii toteuttaa vielä syksyllä.
● Pihan puutteet ja kesän kasvit ovat tuoreena mielessä.

Näin kunnostat
kasvualustan

● Poista monivuotiset rikkakasvit juurineen.
● Valmista puille 80 sentin, pensaille ja isoille perennoille 50–60 sekä kivikkoperennoille 20 sentin syvyinen kasvualusta.
● Lisää maahan tarvittaessa multaa, kalkkia ja lannoitteita. Peruslannoitukseen käytetään niukkatyppisiä tai typettömiä lannoitteita.
● Ojita kosteat notkot ja savimaa, sillä märkyys heikentää kasvua ja talvehtimista. Muotoile maa loivaksi kummuksi, johon istutat taimet.

FinE-taimi
on tutkitusti
kotimainen

● FinE-tavaramerkistä tunnistaa tutkitusti kestävät ja kauniit, kotimaiset taimet. FinE tulee sanoista Finnish Elite, suomalainen valio.
● FinE-kasvien valinnassa painottuvat ilmaston- sekä tautien ja tuholaisten kestävyys. Lisäksi FinE-kasvien täytyy
olla helppohoitoisia ja näyttäviä koko kasvukauden. Marja- ja hedelmälajikkeiden tärkeimpiä ominaisuuksia ovat kestävyyden ja terveyden lisäksi maku ja satoisuus.
● Tällä hetkellä FinE-tunnus on myönnetty 18 koristepensaalle sekä 13 marja- ja hedelmälajikkeelle. Suositeltavien kasvien joukossa on muun muassa hortensioita, kuusamia, jasmikkeita, pimpinellaruusuja sekä omena-, luumu- ja herukkalajikkeita.
● FinE-merkillä varustetut kasvit on lisätty tutkituista ja tautitestatuista emokasveista. Merkin myöntävät Maatalouden
tutkimuskeskus ja Taimistoviljelijät ry. Vain sopimuksen tehneet viljelijät ja myymälät saavat käyttää FinE-tavaramerkkiä.
● Lisätietoa www.puutarhaliitto.fi /taimistoviljelijat/fi ne.html

 

 

  • Julkaistu 14.05.2009

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  37   35

Kommentit

"Köynnöksille kaivetaan reilun kokoinen, sentin syvyinen kuoppa"
Hih :)

Vierailija
# 5.10.2009 22:50   1   0 X Ilmoita asiaton viesti

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Annen allakka

Puutarhassa * Lapioi pakkasella lunta lämpöeristeeksi kompostorin ympärille. * Jatka kompostorin täytt...

Annen-allakka-tulppaanit

21.1. Puutarhan lumoissa lauantaisin klo 14.30 TV1:ssä. Brittipuutarhuri Monty Don opastaa luomuviljelyyn. 25.1....

Rusokirsikka

Japanilaiset eivät säästele ylistäviä adjektiiveja kuvaillessaan kukkivia kirsikkapuita. Ne onnekkaat,...

Kukkapenkkimoderni

Platinan läikettä, kuparin hohtoa, kullan kimmellystä – auringonkilossa koristeheinien metallisävyiss...

Klassikko01

Itsenäisyyspäivä, adventtiaika ja joulu tarjoavat monta hyvää syytä koristella koti upeaksi. Nosta kukka kodin keskipisteeksi...

pioni01

Kun kukat aukeavat, niistä ei tahdo saada katsettaan irti. Pionien pauloihin jäi Matti Uusi-Honko, joka valitsi...

Kevathuuma01

Talventähti Aurinko jäätiköllä Talventähti (Eranthis hyemalis) puhkeaa joskus jopa lumen keskelle. Silloin näkyä on vaikea uskoa...

Fredrik01

Fredriksdalin kartanon tarina alkoi vuonna 1787, jolloin Fredrik Wilhelm Cöster rakennutti sen kesäasunnokseen. Tila ei...

Kaikki jutut

VP0112 36

Kalkkilantie pujottelee nauhana pitkin metsäistä harjumaisemaa. Tien varressa pilkottavat lempeän punaiset vä...

Onnenvisa-Pentik

Voita Pentikin tekstiilejä! Arvomme kaikkien vastaajien kesken neljä 117 euron arvoista Pentikin tuotepakettia....

Annen allakka

Puutarhassa * Lapioi pakkasella lunta lämpöeristeeksi kompostorin ympärille. * Jatka kompostorin täytt...

Annen-allakka-tulppaanit

21.1. Puutarhan lumoissa lauantaisin klo 14.30 TV1:ssä. Brittipuutarhuri Monty Don opastaa luomuviljelyyn. 25.1....

Jouni seppanen

Kämmekkäkasvit ovat kuuluneet elämääni lapsuudesta saakka. Kesällä 1974 kaivoin ensimmä...

VP0112 36

Kalkkilantie pujottelee nauhana pitkin metsäistä harjumaisemaa. Tien varressa pilkottavat lempeän punaiset vä...

Onnenvisa-Pentik

Voita Pentikin tekstiilejä! Arvomme kaikkien vastaajien kesken neljä 117 euron arvoista Pentikin tuotepakettia....

Kasvuvyohykkeet, suomen kartta

Taimeen tai sen lähelle kiinnitettyyn lappuun on merkitty menestymisvyöhykkeen numero, mikäli sellainen on tiedossa. Numero...

Kysely

Mitä teet mieluiten puutarhassa talvella?:

Näistä keskustellaan

Millaiset kasvuolot pukinpensas tarvitsee? Haluan saada goji-marjoja omasta pensaasta.  

Parveke1

Joulun lähestyessä espoolaisen Anna-Maija Ahosen parveke muuttuu valon ja lumen kimmeltäväksi valtakunnaksi.

Kuoleeko koivu? Naapurimme leikkasi juhannusviikolla pihakoivustamme useita oksia tappeihin kysymättä meiltä...

Ruusuorapihlaja

Kun näkee ruusuorapihlajan täydessä kukassa, iskee ihastus ja epäilys. Voiko tällaista olla? Puu täynnä pieniä ruusuja!