- SUOSIKKIJUTUT
- 25.05.2011
Puu joka pihalle: Hevoskastanja
Kaikkien kaupunkien jokainen katu pitäisi muuttaa hevoskastanjakujaksi, kehottaa ruotsalainen kasvitieteilijä Lars Björk. Yltiöpäisen ehdotuksen hän perustelee sillä, että hevoskastanjalla on ainutlaatuinen kyky puhdistaa ilmaa. Puun lehdet tuhoavat tehokkaasti karsinogeenisia aineita.
Suomessa hevoskastanjaa pääsee parhaiten ihailemaan Etelä-Suomen kaupunkien puistoissa. Kesäkuun alkupuolella suuret, pystykasvuiset kukinnot puhkeavat kukkaan, ja tuntuu kuin puu saisi valkoiset kynttilät oksilleen. Jokainen kukinto erottuu lehvästöä vasten. Näky on mitä koristeellisin.
Balkaninhevoskastanja, joita lähes kaikki hevoskastanjamme ovat, kasvaa 10–15 metriä korkeaksi. Latvus voi saada leveyttä kymmenen metriä. Tätä mahtavaa puuta kannattaisi rohkeammin istuttaa kotipuutarhoihin, jos tontilla vain riittää tilaa.
Hevoskastanja on mielenkiintoinen puu ympäri vuoden. Keväällä sen tahmeat silmut herättävät hämmästystä valtavalla koollaan. Selitys saadaan, kun silmut puhkeavat. Suuret, viisi–seitsemänsormiset lehdet ovat jo avautuessaan täysin kehittyneet. Ne kasvavat enää vain kokoa.
Loistava kukintavaihe antaa aiheen pitää kesän ensimmäiset puutarhajuhlat, tai ainakin mennä piknikille puun juurelle. Myöhemmin hevoskastanja ilahduttaa suurilla piikkisillä hedelmillään, jotka tosin eivät sovi syötäväksi. Turkkilaiset ovat käyttäneet niitä hevosten yskänlääkkeenä ja rehuna, mistä puu on kenties saanut nimensä. Nimi voi johtua myös hevosenkengän muotoisista lehtiarvista.
Balkaninhevoskastanja Aesculus hippocastanum
● sukunsa ainoa eurooppalainen laji
● paksuoksainen
● talvisilmut suuret ja tahmeat
● lehdissä 5–7 vastapuikeaa lehdykkää
● lehdykät 10–25 cm, hammaslaitaiset
● valkoiset kukat aluksi kelta-, myöhemmin punertavalaikkuiset
● kukat pystyissä, 15–30 cm pitkissä huiskiloissa
● hedelmä piikikäs, kaksisiemeninen
● vaatii paljon ravinteita
● menestymisvyöhyke II(III)
Lue lisää lehdestä 5/11.
- Ilmestynyt lehdessä 05/2011
- Julkaistu 25.05.2011
Kommentit
Hieno puu, saisipa sen täällä nelosellakin pysymään hengissä.. Olen istutellut noita piikikkäitä siemeniä syksyisin multaan, hyvin alkavat kasvamaan mutta 4-alue ei anna niiden tulla isoiksi kun ei ole kovin suojattu paikka. Jänikset nauttivat oksista, viime talvihan oli niin luminen ettei suojaus riittänyt. Nyt etsin uusille taimilleni paremman kasvupaikan, josko... Lannoitusta en ole hoitanut, teen sen nyt.
| # 26.5.2011 20:12 | 0 | 2 |
|
Nelosella kannattaa kokeilla keltahevoskastanjaa, aesculus flava. Etelä-Pohjanmaan maakuntalehdessä Ilkassa oli alkukesällä kuva Seinäjoella kasvavasta, terveen näköisestä keltahevoskastanjasta joka oli puhjennut täyteen kukintoon.
| # 5.8.2011 21:42 | 1 | 2 |
|
Kirjoita uusi kommentti
Lisää aiheesta
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Ripusta mesimarja-amppeli valoisaan ja aurinkoiseen, ilmavaan paikkaan. Näin ehkäiset kasvitauteja ja varmistat, ett...
Matka Sissinghurstin linnaan on elämys. Tammien kehystämä mutkitteleva tie vie mitä kauneimpiin maalaiskyliin. Hedelmälliset...
Kun kukat aukeavat, niistä ei tahdo saada katsettaan irti. Pionien pauloihin jäi Matti Uusi-Honko, joka valitsi...
Kaikki jutut
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...
Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.
Näistä keskustellaan
Miten karkotan myyrät pihalta?
Käykö musta muovisaavi perunoiden kasvatukseen?

Helsinkiläisessä siirtolapuutarhassa jokainen neliö on otettu tehokkaasti käyttöön. Piha on yhtä värien juhlaa keväästä lähtien.






