- ANNEN ALLAKKA
- 18.05.2009
Porkkanat varastoon
Porkkanat maistuvat makeimmilta suoraan maasta nostettuina. Varastoon ne korjataan vasta säiden kylmetessä.
Varastoitavaksi viljellyt, pitkän kasvuajan vaativat lajikkeet saavat olla maassa mahdollisimma pitkään. Ne korjataan vasta täysin tuleentuneina, kun kasvu on päättynyt ja kuori on vahvistunut. Tällöin ne säilyvät varastossa paremmin. Vanhan ajan maakellarissa porkkana säilyy nahistumatta kevääseen saakka. Kerrostalojen kellarikaapeissa kosteusoloja voi parantaa säilyttämällä porkkanat avonaisissa, rei’itetyissä muovisäkeissä tai peittämällä juurekset väliaineeseen, kuten hiekkaan tai turpeeseen. Ennen kovien pakkasten tuloa porkkanaa voi säilyttää valolta suojattuna parvekkeella tai rivitalon ulkovarastossa. Hallayön uhatessa sato peitetään. Säilytysaikaa voi pidentää rakentamalla styroksilla vuoratun
säilytyslaatikon, jota tuuletetaan lämpimällä säällä. Pienet määrät voi säilyttää kylmälaukussa. Käyttämällä hyväksi ulkotilan viileyttä säästetään energiaa.
1. Aloita porkkanoiden nosto aurinkoisena, poutaisena päivänä. Irrota porkkanat maasta varovasti talikolla juuria vaurioittamatta.
2. Nykäise porkkanat naateista ylös. Varo kaiken aikaa vioittamasta porkkanoita. Kolhiutumat tarjoavat otollisen kasvualustan tuhosienille ja mädättäjäbakteereille.
3. Huuhtele maa-aines pois, jos maa on märkää, ja anna porkkanoiden kuivahtaa pellolla. Varovainen pesu ei heikennä säilyvyyttä, jos porkkanat eivät vioitu. Varastoon viedään vain ehjät, terveet ja puhtaat juurekset. Mullan mukana varastoon kulkeutuu taudinaiheuttajia, jotka pilaavat satoa varastoinnin aikana.
4. Väännä naatit käsin irti juurenniskasta heti noston jälkeen, sillä sadonkorjuu kiihdyttää haihdutusta. Lajittele vaurioituneet tai pienet porkkanat käytettäväksi heti, sillä ne eivät kestä varastointia. Lado vihannekset laatikkoon
kerroksittain.
5. Levitä porkkanakerrosten väliin hiekkaa, joka estää porkkanoiden nahistumista. Myös turve tai koivunlehdet sopivat väliaineeksi. Porkkana säilyy parhaiten 0–1 asteen lämpötilassa. Hiekkaan peitettynä ne säilyvät kellarissa hyvin.
• Oranssin porkkanan
juuressa on runsaasti
karoteenia, erityisesti
beetakaroteenia. Määrä
vaihtelee lajikkeen ja
kasvuajan mukaan.
• Porkkana maistuu
makealta, koska sen
sokeripitoisuus on melko
suuri, 4–6 prosenttia.
• Säilytä porkkanat erillään
omenoista, sillä
niiden erittämä etyleeni
aiheuttaa porkkanassa
kitkerän maun.
- Julkaistu 18.05.2009
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kommentit
En ole ennen kuullut, että ruokaa voisi säilöä hiekkaan, mutta täytyypä kokeilla!
| # 28.6.2010 11:07 | 1 | 0 |
|
Porkkanat maistuvat erityisen hyville näin kesäisin! Kiitos porkkana-vinkeistä!
| # 28.6.2010 11:13 | 0 | 0 |
|
Kirjoita uusi kommentti
Lisää aiheesta
Puutarhassa * Lapioi pakkasella lunta lämpöeristeeksi kompostorin ympärille. * Jatka kompostorin täytt...
21.1. Puutarhan lumoissa lauantaisin klo 14.30 TV1:ssä. Brittipuutarhuri Monty Don opastaa luomuviljelyyn. 25.1....
Japanilaiset eivät säästele ylistäviä adjektiiveja kuvaillessaan kukkivia kirsikkapuita. Ne onnekkaat,...
Leena ja Risto Jauhiaisen piha Kiuruvedellä oli ViherPihan lukijoiden ylivoimainen suosikki Suomen kaunein piha -kilpailussa...
Kun kukat aukeavat, niistä ei tahdo saada katsettaan irti. Pionien pauloihin jäi Matti Uusi-Honko, joka valitsi...
Talventähti Aurinko jäätiköllä Talventähti (Eranthis hyemalis) puhkeaa joskus jopa lumen keskelle. Silloin näkyä on vaikea uskoa...
Kaikki jutut
Kalkkilantie pujottelee nauhana pitkin metsäistä harjumaisemaa. Tien varressa pilkottavat lempeän punaiset vä...
Voita Pentikin tekstiilejä! Arvomme kaikkien vastaajien kesken neljä 117 euron arvoista Pentikin tuotepakettia....
Puutarhassa * Lapioi pakkasella lunta lämpöeristeeksi kompostorin ympärille. * Jatka kompostorin täytt...
Voita Pentikin tekstiilejä! Arvomme kaikkien vastaajien kesken neljä 117 euron arvoista Pentikin tuotepakettia....
21.1. Puutarhan lumoissa lauantaisin klo 14.30 TV1:ssä. Brittipuutarhuri Monty Don opastaa luomuviljelyyn. 25.1....
Kalkkilantie pujottelee nauhana pitkin metsäistä harjumaisemaa. Tien varressa pilkottavat lempeän punaiset vä...
Kysely
VIHERPUOTI
Tilaa laatutaimia ViherPiha tarjoaa lukijoilleen upeita, tavallista harvinaisempia kasveja. Ne kasvattaa Kodin Kukat hovihankkijamme Juha Toikan johdolla.
Näistä keskustellaan
Millaiset kasvuolot pukinpensas tarvitsee? Haluan saada goji-marjoja omasta pensaasta.

Joulun lähestyessä espoolaisen Anna-Maija Ahosen parveke muuttuu valon ja lumen kimmeltäväksi valtakunnaksi.
Kuoleeko koivu? Naapurimme leikkasi juhannusviikolla pihakoivustamme useita oksia tappeihin kysymättä meiltä...






