Perinnekukat kurottavat aurinkoon

Loppukesän komeat kukkijat kohoavat kohti korkeuksia. Mummon kukkapenkin ylväisiin kruunupäihin kuuluu sekä monivuotisia että kaksivuotisia lajeja.

Kesän edetessä isoäidin kukkatarha käy päivä päivältä yhä rehevämmäksi. Salkoruusut ja sormustinkukat huojuvat heinäkuun tuulessa. Elokuussa asterit, syysleimut ja kultapiiskut aloittavat kukinnan, joka jatkuu lokakuulle saakka. Kesän viimeinen leimahdus on kirkas ja komea.

Elokuun puolivälissä kultapallo kohottaa kirkkaat lyhtynsä kahden metrin korkeuteen. Yhä uudelleen kukat kääntyvät kohti aurinkoa, vaikka syyssade välillä piiskaa rennot versot maahan. Kultaiset kukat hohtavat pimenevissä syysilloissa, kunnes talvi ne sammuttaa.

Vahvoja persoonia

Loppukesän kukkijat ovat suuria ja näkyviä, ja ne täyttävät puutarhanäyttämön ryhdikkäällä olemuksellaan ja kirkkailla kukillaan. Ne uhkuvat kasvuvoimaa ja uhmaavat talvea myöhäisellä kukinnallaan.

Korkeat perennat tavoittelevat kahta metriä, jotkut venyttävät itsensä vieläkin korkeammiksi. Vankat ja ylväät kukkijat huomataan, ja niillä on paikkansa myös uusissa puutarhoissa. Niitä tarvitaan sytyttämään syksyn kukkaloisto ja saattelemaan puutarha näyttävästi talveen.

Monet vanhanajan kukat ovat kookkaita ja reheviä verrattuna uusiin, pitkälle jalostettuihin lajikkeisiin. Niiden avulla pihaan saadaan nopeasti vehreyttä ja näkösuojaa. Pihan laidalle istutetut korkeat, lehtevät kasvustot muodostavat tuulensuojan, joka mahdollistaa arkojen lajien menestymisen.

Korkeat perennat tuovat ryhtiä kasviryhmään. Talon seinustalla ne kannattaa sijoittaa ryhmän takaosaan. Jos istutusta katsellaan kahdelta puolelta, istutetaan korkeat lajit keskelle ja matalat reunoille.

Isot perennat ovat näyttäviä myös yhden lajin kasvustoina. Ne peittävät varaston seinustoja ja rajaavat oleskelualueita. Ne luovat pihaan viidakkomaista, rehevää tunnelmaa.

Ohjaavaa kättä tarvitaan

Monivuotisten ryhmän voi suunnitella niin, että se on kauttaaltaan loistossaan haluttuun aikaan: keväällä, keskikesällä tai syksyllä. Jos perennaryhmän halutaan kukkivan keväästä syksyyn, valitaan useita eri aikaan kukkivia lajeja.

Kukinta-aikaa voi pidentää istuttamalla perennojen joukkoon sipulikukkia, jotka aloittavat kukinnan varhain keväällä. Narsissin ja posliinihyasintin lakastuneet lehdet peittyvät perennojen lehtien alle.

Kullakin kasvilajilla on omat vaatimuksensa kasvupaikan valoisuuden ja maaperän kosteuden suhteen. Ne kannattaa selvittää valittaessa lajeja varjoon tai paahteiseen rinteeseen. Multavat, syvään kaivetut kukkapenkit takaavat kukoistuksen vuosiksi eteenpäin. Keväällä perennoja lannoitetaan kohtuullisesti. Kukkapenkkiin levitetään kompostia, joka pitää maan rakenteen ilmavana.

Kesällä perennojen juurelle on hyvä levittää tuoretta ruohosilppua, joka lannoittaa kasveja ja estää kosteuden haihtumista maasta. Sadekesänä ruohokatteen käyttöä voi rajoittaa, jos etanat ja kotilot alkavat viihtyä katteessa.

Täysin itsekseen perinneperennatkaan eivät pärjää, sillä ilman tarhurin ohjaavaa kättä ryhmän valtasuhteet vaihtuvat nopeasti. Voimakaskasvuisia, helposti leviäviä lajeja kannattaa pitää silmällä, jotta ne eivät valtaa alaa ja tukahduta pienempiään.

Rotevakasvuiset harmaamalvikki ja auringontähti leviävät tehokkaasti siementämällä. Uhkeat perennat ovat omiaan yksittäiskasveina, joiden kasvusto saa hiljalleen komistua ja laajeta.
Korkeat kasvit soveltuvat myös raja-aidaksi tontin laidalle
tai hoidetun ja luonnontilaisen alueen välille.

Kahden kesän kukat

Osa vanhoista, suosituista kukista on kaksivuotisia. Ne elävät nimensä mukaisesti vain kaksi kesää. Ensimmäisenä vuonna ne kasvattavat lehtiruusukkeen, toisena vuonna ne kukkivat. Kun siemenet ovat kypsyneet ja varisseet maahan, kasvi lakastuu.

Kaksivuotisia lajeja on viljelty pihoilla kesäkukkien lisäksi ainakin 1700-luvulta lähtien. Salkoruusu, harjaneilikka ja illakko ovat vanhoja puutarhakasveja. Sormustinkukkaa kasvatettiin keskiajalla luostareissa lääkekasvina.

Monet kaksivuotiset lajit leviävät kylväytymällä ympäristöönsä. Kukinnan jälkeen ne häviävät tarhurin niille osoittamasta kukkapenkistä ja ilmaantuvat seuraavana kesänä paikkoihin, missä niitä vähiten odottaa tapaavansa.

Yllätys on suuri, kun harvakasvuisesta nurmikosta löytyy tulikukan pieniä lehtiruusukkeita. Jos taimet malttaa jättää kasvamaan, nousee nurmikosta seuraavana kesänä tulikukan keltaisia kukkasoihtuja.

Kaksivuotisten kukkien vaeltava luonto luo pihaan villin mökkipuutarhan tunnelmaa. Kannattaa opetella erottamaan maariankellon, tarhaorvokin ja muiden kaksivuotisten kukkien siementaimet rikkaruohoista, niin saa paljon kasveja ilmaiseksi.

Monivuotisten kukkien tavoin monet kaksivuotiset lajit kukkivat joka vuosi samassa kasvupaikassa, jos niiden annetaan siementää kukinnan jälkeen. Käytännössä kaksivuotisten kasvien tuottama ilo onkin usein monivuotinen. Vaikka harjaneilikan, illakon ja sormustinkukan elinkaari on kaksivuotinen, ne ilmestyvät samalle kasvupaikalle vuodesta toiseen.

Tukea tarvittaessa

Useimmat korkeat kukat kantavat lähes parimetrisen vartensa ryhdikkäästi. Sadekuuro tai sateen kastelema kukkapaljous saattaa kuitenkin painaa kasvustot lakoon.

Kasvit on jo alkukesällä hyvä tukea tukikepeillä tai pensas- ja perennatuilla, jolloin versot kasvavat suoraan alusta asti. Lakoontumiselle alttiit lajit kannattaa istuttaa ryhdikkäiden kasvien sekaan, jotta ne voivat ottaa tukea naapuristaan.

Salkoruusut sijoitetaan usein lämpimälle seinustalle suojaan voimakkailta sadekuuroilta. Jos varret taipuvat uhkaavasti, ne voi sitoa tukikeppiin.

Kultapallon voi istuttaa vaikka aidan tai pensasruusun viereen. Tällöin kasvi tukeutuu ruusun versoihin tai aitaan, joihin sen varret on myös helppo sitoa.

Versojen kaatuminen ei kultapallon kukintaa lannista. Maahan lamottuaankin kultapallo jatkaa kukintaansa kultaisena mattona, sillä varren asennosta huolimatta kukat kääntyvät aina kohti aurinkoa.

Teksti Anne Joutsenlahti-Lankinen Kuvat Kirsi Salovaara