Kiinanruusu on yksi kukkaikkunan upeimpia kukkijoita. Sen kukat voivat olla likipitäen minkä värisiä tahansa, vain aito sininen ja musta puuttuvat.
Kukinta
Kiinanruususta (Hibiscus rosa-sinensis) on tuhansia lajikkeita, joiden kukkien halkaisija on viidestä jopa yli 20 senttiin. Kukat voivat olla yksinkertaiset tai kerrotut.
Kiinanruususta on myös olemassa lehdiltään valko-viherkirjava lajike ’Cooperi’, jonka lehdet saavat voimakkaassa valossa violetinpunaisen värisävyn.
Hoito
Kunnolla kukkiakseen kiinanruusu vaatii paljon valoa. Kesällä se on eteläikkunalla kuitenkin syytä suojata kaikkein kovimmalta paahteelta tai siirtää hieman kauemmaksi ikkunasta.
Kasvi vaatii paljon vettä, mutta mullan pitää hieman kuivahtaa kastelujen välillä. Lannoitetta annetaan keväästä syksyyn parin viikon välein, nupullista kasvia voi lannoittaa talvellakin.
Leikkaus
Ruukussa kiinanruusu kasvaa harvoin yli kolmemetriseksi. Koko riippuu lajikkeesta, sillä jotkut kiinanruusut pysyvät alle metrin korkuisina.
Kokoa voi säädellä keväisellä leikkauksella. Kun kasvi on halutun korkuinen, sen latva katkaistaan. Silloin se haaroo voimakkaasti. Haaroja voi halutessaan typistää lyhyemmäksi.
Kiinanruusua ei kannata leikata turhaan, sillä nuput kehittyvät versojen latvoihin. Toisaalta vain monihaarainen, kookas kasvi voi kukkia vuoden ympäri. Kasvattaja joutuukin usein hankalan ongelman eteen: katkaistako liian pitkäksi kasvanut, latvastaan nupullinen haara vai antaako sen kukkia rauhassa?
Lisäys
Kiinanruusun viihtymisessä huone kasvina on suuria lajikekohtaisia eroja. Jos haluaa itselleen varmasti menestyvän kiinanruusun, kannattaa sukulaisilta ja tuttavilta kysellä pistokasta sellaisesta kasvista, joka on osoittanut viihtyvänsä suomalaisella ikkunalaudalla.
Kiinanruusuja lisätään helposti vielä puutumattomista pistokkaista, jotka juurtuvat sekä vesilasissa että mullassa. Suoraan multaan pistetyn pistokkaan ylle kannattaa laittaa haihduttamista
vähentävä läpinäkyvä muovihuppu.
TEKSTI VISA LIPPONEN KUVA KUVAPÖRSSI OY/JUPITERIMAGES






