vp_0805_luumupuu

Istuta nyt luumupuu

Jos haluat pikkupihalle kukkivan puun, valitse luumu. Siro puu ilahduttaa kukinnallaan ja antaa herkullisia hedelmiä.

 

Varmista tainta valitessasi, että lajike on talvenkestävä omalla kasvuvyöhykkeelläsi. Monet luumuja kriikunalajikkeet ovat itsepölytteisiä, mutta useimmat hyötyvät kuitenkin ristipölytyksestä. Hyvä taimi on suorarunkoinen, ja siinä on eri suuntaan kasvavia oksia. Oksakulmat ovat avoimet. Kuoressa ei saa olla pakkasen, tuulen tai liian lämmön aiheuttamia vaurioita.

1. Valitse kasvupaikaksi aurinkoinen, lämmin ja suojaisa, hyvin ojitettu paikka. Kaiva noin 50 sentin syvyinen kuoppa.

2. Astiataimia voi istuttaa keväästä syksyyn. Jos juuret ovat kiertyneet ruukun myötäisesti, voit oikoa niitä varovasti.

3. Levitä kuopan pohjalle multaa sen verran, että juuripaakun yläreuna nousee vähintään ympäröivän maan tasalle. Jos maa on savista tai alavaa, kannattaa istutusalusta muotoilla hieman ympäristöä korkeammaksi kummuksi. Kastele taimi ennen kuopan täyttöä.

4. Täytä istutuskuoppa alkuperäisellä mullalla, jos maa on multavaa, tai sekoita siihen uutta multaa.

5. Muotoile taimen ympärille loiva kastelusyvennys, jotta vesi ei valu pois. Kastele kerran viikossa kunnolla, niin maa kastuu läpikotaisin.

6. Kitke rikkakasvit istutusalueelta. Estä nurmikon leviäminen mullokselle, sillä nurmiheinät kuluttavat runsaasti vettä ja ravinteita. Puun alle voit istuttaa yksivuotisia kukkia, perennoja tai maanpeitekasveja.

 

  • Julkaistu 01.06.2009

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  45   33

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Annen allakka

Puutarhassa * Lapioi pakkasella lunta lämpöeristeeksi kompostorin ympärille. * Jatka kompostorin täytt...

Annen-allakka-tulppaanit

21.1. Puutarhan lumoissa lauantaisin klo 14.30 TV1:ssä. Brittipuutarhuri Monty Don opastaa luomuviljelyyn. 25.1....

Rusokirsikka

Japanilaiset eivät säästele ylistäviä adjektiiveja kuvaillessaan kukkivia kirsikkapuita. Ne onnekkaat,...

Kukkapenkkimoderni

Platinan läikettä, kuparin hohtoa, kullan kimmellystä – auringonkilossa koristeheinien metallisävyiss...

Leena ja Risto Jauhiaisen piha Kiuruvedellä oli ViherPihan lukijoiden ylivoimainen suosikki Suomen kaunein piha -kilpailussa...

pioni01

Kun kukat aukeavat, niistä ei tahdo saada katsettaan irti. Pionien pauloihin jäi Matti Uusi-Honko, joka valitsi...

Kevathuuma01

Talventähti Aurinko jäätiköllä Talventähti (Eranthis hyemalis) puhkeaa joskus jopa lumen keskelle. Silloin näkyä on vaikea uskoa...

Fredrik01

Fredriksdalin kartanon tarina alkoi vuonna 1787, jolloin Fredrik Wilhelm Cöster rakennutti sen kesäasunnokseen. Tila ei...

Kaikki jutut

VP0112 36

Kalkkilantie pujottelee nauhana pitkin metsäistä harjumaisemaa. Tien varressa pilkottavat lempeän punaiset vä...

Onnenvisa-Pentik

Voita Pentikin tekstiilejä! Arvomme kaikkien vastaajien kesken neljä 117 euron arvoista Pentikin tuotepakettia....

Annen allakka

Puutarhassa * Lapioi pakkasella lunta lämpöeristeeksi kompostorin ympärille. * Jatka kompostorin täytt...

Annen-allakka-tulppaanit

21.1. Puutarhan lumoissa lauantaisin klo 14.30 TV1:ssä. Brittipuutarhuri Monty Don opastaa luomuviljelyyn. 25.1....

Onnenvisa-Pentik

Voita Pentikin tekstiilejä! Arvomme kaikkien vastaajien kesken neljä 117 euron arvoista Pentikin tuotepakettia....

Annen-allakka-tulppaanit

21.1. Puutarhan lumoissa lauantaisin klo 14.30 TV1:ssä. Brittipuutarhuri Monty Don opastaa luomuviljelyyn. 25.1....

VP0112 36

Kalkkilantie pujottelee nauhana pitkin metsäistä harjumaisemaa. Tien varressa pilkottavat lempeän punaiset vä...

Annen allakka

Puutarhassa * Lapioi pakkasella lunta lämpöeristeeksi kompostorin ympärille. * Jatka kompostorin täytt...

Kysely

Mitä teet mieluiten puutarhassa talvella?:

Näistä keskustellaan

Millaiset kasvuolot pukinpensas tarvitsee? Haluan saada goji-marjoja omasta pensaasta.  

Parveke1

Joulun lähestyessä espoolaisen Anna-Maija Ahosen parveke muuttuu valon ja lumen kimmeltäväksi valtakunnaksi.

Kuoleeko koivu? Naapurimme leikkasi juhannusviikolla pihakoivustamme useita oksia tappeihin kysymättä meiltä...

Ruusuorapihlaja

Kun näkee ruusuorapihlajan täydessä kukassa, iskee ihastus ja epäilys. Voiko tällaista olla? Puu täynnä pieniä ruusuja!