Jouni seppanen

Intohimona tikankontit

Jouni Seppänen hurahti kertaheitolla tikankontteihin, kun hän näki niitä luonnossa.

Kämmekkäkasvit ovat kuuluneet elämääni lapsuudesta saakka. Kesällä 1974 kaivoin ensimmäisen pienen vesialtaan kotini pihaan kuivalle mäelle. Toteutin jo tuolloin onnellisen tietämättömänä tunnetun kämmekkäharrastajan Mirja Vuorisalon legendaarista neuvoa ”Kenenkään ei pidä elää suotta”.

Orkideoita aloin harrastaa tosissaan kaksikymmentä vuotta sitten, mutta pitkään minua kiehtoivat lähinnä tikankonttien trooppiset sukulaiset kuten venuksenkengät (Paphiopedilum).

Kaikki muuttui kesäkuun yhdeksäntenä päivänä kolme vuotta sitten. Tuolloin näin lehtotikankontin ensi kerran luonnossa Keminmaan Kallinkankaalla, kostean lehtomaisen metsän ja lettosuon välimaastossa.

Se oli elämäni järisyttävimpiä orkideakokemuksia. Ruskeat, keltahuuliset kämmekät näyttivät epätodellisilta, ne eivät tuntuneet kuuluvan Suomen luontoon kasvaessaan rahkasammalmättäillä varpukasvien seassa. Olin koukussa.

Onnistu kasvatuksessa
• Osta vähintään 2–4-vuotiaita taimia, joita on kasvatettu eloperäisessä kasvualustassa.
• Jos hankit alle 5-vuotiaan taimen ja kasvatat sitä ruukussa, pidä huoli, ettei kasvualusta kuivu.
• Pidä ruukussa kasvavia taimia ulkona ensimmäisiin pakkasiin saakka. Talveta ruukkuineen viileässä tai kylmässä tilassa tai kukkapenkkiin upotettuina. Sopiva talvetuslämpötila on -16–+4 astetta.
• Helpoiten onnistut tikankonttien kasvatuksessa hankkimalla 5–8-vuotiaita, kukintakokoisia taimia.
• Istuta tikankontit syys–lokakuussa, kun maa on riittävän kostea ja lämpötila alhainen.
• Tikankontit viihtyvät varjossa tai puolivarjossa, läpäisevässä maassa. Kevennä maata hiekalla, soralla, sepelillä tai kevytsoralla.
• Lajista, lajikkeesta ja risteymästä riippuen tikankontit vaativat happaman, neutraalin tai emäksisen maan. Jos kasvualustan pH:ta pitää nostaa, lisää siihen kalkkia. Jos sitä pitää laskea, lisää turvetta ja havunneulasia. Myös havukasveille ja alppiruusuille tarkoitetut valmiit multaseokset sopivat happaman maan tikankonteille.
• Älä istuta syvään. Lisää kasvupisteen alle soraa tai hiekkaa, jotta saat sen juuriston yläpuolelle.
• Levitä juuristo maanpinnan myötäisesti ja lisää sen päälle muutama sentti multaa.
• Lannoita harvakseltaan palaneella hevosen-, lehmän- tai kananlannalla. Kastele kuivina kausina.
• Suojaa taimet tiheäsilmäisellä verkolla lintujen, jyrsijöiden, etanoiden ja kotiloiden hyökkäyksiä vastaan.
 

Myynti ja tiedustelut
Jouni Seppäsen omistama Runebergin Kukka Dan Ward
runeberginkukka.com, info@runeberginkukka.com, (09) 2532 5200

Muita hankintapaikkoja
• Kauppila, kauppila.fi
• Paratiisin Taimitarha, paratiisintaimitarha.fi
• Pionien Koti, pioni.fi
• Garten & Orchideen, Saksa, gartenorchideen-shop.de
• Särkän Perennataimisto, sarkanperennataimisto.fi
• Laneside Hardy Orchid Nursery Iso-Britannia, lanesidehardyorchids.com
• Phytesia, Belgiaphytesia.com
• Vermont Lady Slipper Company, USA, vtladyslipper.com

 Lue lisää ViherPihasta 3/11.

Tikankontit kasvavat neljä ensimmäistä vuotta styroksilaatikoissa.

Tikankontit kasvavat neljä ensimmäistä vuotta styroksilaatikoissa.

Kolmivuotias lehtotikankontin taimi ei ole suuren suuri.

Kolmivuotias lehtotikankontin taimi ei ole suuren suuri.

Jounin puutarhan kukkivat lehtotikankontit ovat 12─15-vuotiaita.

Jounin puutarhan kukkivat lehtotikankontit ovat 12─15-vuotiaita.

Cypripedium guttanum on kestävä laji suomalaisiin puutarhoihin.

Cypripedium guttanum on kestävä laji suomalaisiin puutarhoihin.

  • Ilmestynyt lehdessä 03/11
  • Julkaistu 30.03.2011

Artikkelin avainsanat

Jouni Seppänen, puutarha, tikankontit
  81   56

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

VP6-kultasade-terttu

Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...

VP6-Tee-nyt

Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...

VP6-Tapahtuu

  19.–20.5. Kukkamessut klo 9–16, Kaupunginlahden rannan puistoalue. Uusikaupunki. www.kukkamessut.fi...

VP5-paaryna

Päärynä on upea pihapuu, joka saattaa vaalittuna elää 200-vuotiaaksi.

Sissin01

Matka Sissinghurstin linnaan on elämys. Tammien kehystämä mutkitteleva tie vie mitä kauneimpiin maalaiskyliin. Hedelmälliset...

pioni01

Kun kukat aukeavat, niistä ei tahdo saada katsettaan irti. Pionien pauloihin jäi Matti Uusi-Honko, joka valitsi...

chatto01

Beth Chatton puutarha on kasvimatkailijan ykköskohteita Englannissa. Täältä vierailija lähtee...

Fredrik01

Fredriksdalin kartanon tarina alkoi vuonna 1787, jolloin Fredrik Wilhelm Cöster rakennutti sen kesäasunnokseen. Tila ei...

Kaikki jutut

VP6-Broil-King-Crown-340

Voita Broil King -grilli, arvo 449 €! 16.05.2012

VP6-Stevia-viherpuoti

ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...

VP6-kultasade-terttu

Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...

VP6-Tee-nyt

Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...

VP6-Stevia-viherpuoti

ViherPihan lukijat saavat tilata upeita, harvinaisia lajikkeita. Puutarhuri Juha Toikka toimittaa stevian taimet touko-kesä...

VP6-kultasade-terttu

Kultasade on saanut kuvaavan nimen. Kun puu kukkii kullankeltaisin, suoraan alaspäin riippuvin tertuin, näyttä...

VP6-Broil-King-Crown-340

Voita Broil King -grilli, arvo 449 €! 16.05.2012

VP6-Tee-nyt

Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. * Istuta pensasaitataimet 40–60...

Kysely

Puutarhani ykköstyökalu on:

Näistä keskustellaan

Miten karkotan myyrät pihalta?  

Käykö musta muovisaavi perunoiden kasvatukseen?  

VP3 siirtolapuutarha

Helsinkiläisessä siirtolapuutarhassa jokainen neliö on otettu tehokkaasti käyttöön. Piha on yhtä värien juhlaa keväästä lähtien.

Kasvuvyohykkeet, suomen kartta

Oman asuinkunnan vyöhykkeen numero on tärkeä tietää, kun hankkii puutarhaansa hedelmäpuita ja puuvartisia koristekasveja.