Intohimona atsaleat ja alppiruusut

Paavo Martista olisi voinut tulla maanviljelijä, mutta ”metsä tuntui omimmalta”. Ensimmäiset männynsiemenet tuli kylvettyä jo pikkupoikana. Niinpä Paavo opiskeli metsätalousinsinööriksi. Hän työskenteli muutaman kuukauden ajan Metsäntutkimuslaitoksen jalostusasemalla legendaarisen metsänjalostuksen professorin Max Hagmanin kanssa. Jalostusmateriaalin hakumatka Mustilan arboretumiin vuonna 1961 jäi mieleen muhimaan.
– Kukkivat puuvartiset ovat aina olleet ihastukseni kohteita. Perennoista en ole oikein koskaan välittänyt, Paavo sanoo.

Oma piha tuntui tärkeältä, ja sen valintaan vierähtikin kaksi vuotta. Lopulta eteen tupsahti mäntyinen rinne taloineen.
– Ensimmäinen ajatukseni oli että vau! Tähän saan kukkivien puuvartisten kasvien loistoa keväästä syksyyn. Siitä keräily sai alkunsa.

Lounaaseen viettävä rinne oli täynnä pihlajan ja paatsaman vesakkoa, jonka yllä kasvoi harva männikkö. Raivaustyötä oli siis paljon, mutta sen jälkeen pohjakasvillisuus on tullut ihan itsestään. Missä ei kasva alppiruusuja tai atsaleoja, siellä maan peittää mustikan- ja puolukanvarvikko, metsätähden, oravanmarjan ja käenkaalin kasvusto. Maapohja on hietaa, jossa on runsaasti pyöreää kiveä. Pinnassa on paksu humuskerros, joka vuosien kuluessa on kertynyt lehtipensaiden ja männynneulasten karikkeesta.

Paavo Martti pitää rodoja yhtä aikaa vaativina ja helppoina kasveina.
– Kasvupaikaltaan ne vaativat paljon, mutta kastelu ja lannoitus mahdollistavat kasvatuksen myös karulla paikalla. Oikealla kasvupaikalla ne tarvitsevat vain ihailemista.
 

Lue lisää ViherPihasta 5/11.