Fredriksdalissa elää mennyt maailma

Fredriksdalin kartanon tarina alkoi vuonna 1787, jolloin Fredrik Wilhelm Cöster rakennutti sen kesäasunnokseen. Tila ei kuitenkaan pysynyt suvun omistuksessa, sillä hänen poikansa myi sen.

Vuosikymmenten saatossa kartano vaihtoi omistajaa useaan otteeseen. Viimeinen yksityinen omistaja Oscar Trapp testamenttasi kartanon Helsingborgin kaupungille 1918. Hän toivoi, että Fredriksdalista tehdään ulkoilmamuseo.

Aivan perinteistä museota siitä ei kuitenkaan tullut, sillä täytettyjen eläinten ja prässättyjen kasvinäytteiden sijaan näyttelyn kohteet ovat eläviä. Voit vaikka rapsuttaa possua, jollaista et enää löydä nykyaikaisesta sikalasta. Tai voit ihastella rikkakasveja, jotka ovat kadonneet tehoviljellyiltä pelloilta.

Tila on kooltaan 36 hehtaaria, joten nähtävää ja koettavaa riittää koko päiväksi. Puutarhaihmisille se antaa runsaasti ideoita.

Fredriksdalissa voi tutustua entisajan kaupunkielämään kiertelemällä vanhoista taloista rakennetussa korttelissa. Ne on siirretty Helsingborgin keskustasta turvaan ja säilytetty täysin entisen kaltaisina.

Korttelissa on apteekki, lääkärin vastaanotto, kirjapaino, käsinetehdas ja messinkipaja. Elintarvikepuodissa tuoksuu tervalle, saippualle ja vastajauhetulle kahville.

Perheen pienimpiäkin on muistettu. Heille järjestetään erilaisia tapahtumia pitkin kesää. Tilalta löytyy myös jännittäviä leikki paikkoja, joissa saa kiipeillä ja kuluttaa ylimääräistä energiaansa.

Puutarhoja on moneksi

Päärakennuksen julkisivua ryhdistää 1700-luvulle tyypillinen muotopuutarha. Matalat laventeliaidat muodostavat kuvioita, joiden keskeltä kohoavat hoikat jättiverbenat.

Maisemaa kehystävät valkopyökkiaidat, jotka istutettiin kartanon valmistuttua. Ne ovat kasvaneet puun korkuisiksi, joten nyt niiden sisällä mahtuu kävelemään. Tiiviin lehtikaton vihreässä varjossa voi vain ihmetellä, miten vanhoiksi pensaat elävät.

Muotopuutarhasta pääsee englantilaiseen puistoon, joka on täydellinen vastakohta säännönmukaisille kuvioille.

Kasvillisuuden lomassa kiemurtelee käytäviä, jotka johtavat aukiolle. Sen keskellä on vihreä huvimaja. Perinteisen nurmikon sijaan aukiota peittää huojuva niittyheinä. Kukapa kaipaisikaan siistiksi leikattua nurmikkoa, sillä heinä antaa puutarhalle pohjoismaisen säväyksen.

Aukiota reunustavat valtavat pyökit ja tammet, joiden runkoihin on kiinnitetty riippumattoja eri korkeuksille. Niihin saa heittäytyä lekottelemaan ja lepuuttamaan väsyneitä jalkojaan. Huvimajasta kantautuu klassinen musiikki. Aika pysähtyy ja kiire katoaa.

Englantilaisesta puistosta pääsee kätevästi kasvitieteelliseen puutarhaan. Sinne ei ole koottu ulkomaiden erikoisuuksia vaan Skoonen luonnonkasvit, yli 1200 lajia. Ne on ryhmitelty Carl von Linnén luokituksen mukaan.

Perinteet kunniaan

Fredriksdalissa pääsee seuraa maan, millaista maanviljely ja karjanhoito olivat entisaikaan. Museo säilyttää viljelykasvien ja karjaeläinten vanhat kannat kasvattamalla niitä. Esimerkiksi ruispellossa viljellään unikoita, ruiskukkia ja muita rikkaruohoja, jotka ovat hävinneet nykyajan pelloista tehoviljelyn myötä.

Niittyjä on Fredriksdalissa paljon, koska ne olivat tärkeitä entisajan maataloudelle. Niityt ruokkivat karjan, jonka lanta oli arvokasta lannoitetta pelloille. Siten niittyä tarvittiin pinta-alaltaan yhtä paljon kuin viljeltyä peltoa.

Puisto-osaston päällikkö, biologi Cecilia Wånge on ylpeä Fredriksdalin niityistä. Niiden kasvija hyönteislajisto on rikas. Siellä viihtyy jopa eräs harvinainen sienilaji, joka yleensä ilmaantuu vasta hyvin vanhalle niitylle.

Työmenetelmät ovat perinteisiä, vaikka ne ovat aikaavieviä.

– Niittoaikaan vieraatkin saavat kokeilla viikatetta. Työ on vaikeampaa kuin miltä se näyttää, Cecilia nauraa.

– Emme suosi siimaleikkuria, vaikka työ sujuisi sillä nopeammin. Se repii kasvien varret rikki, jolloin sienitaudit tunkeutuvat helposti niiden solukkoon.

Niittyjen kasvillisuus vaihtelee kosteusolojen, ravinteisuuden ja valon mukaan. Niillä kukoistavat kellokukat, kissankäpälä, keltamatara, niittynätkelmä, mäkitervakko ja monet muut lapsuusmuistojen kasvit.

Lehdesniitty näyttää erikoiselta. Siinä kasvaa lehmuksia, pähkinäpensaita ja saarneja, mutta ne ovat oudon kituliaita.

– Puut ovat heiveröisiä, koska niiden oksia leikataan vuosittain karjan talviruuaksi. Näin tehtiin entisaikaan ja me teemme samoin. Eläimet mutustelevat mielellään mehukkaita oksia, Cecilia kertoo.

Possut tekivät meren

Jotta Fredriksdalissa voisi tutustua myös merenrantakasvillisuuteen, sinne päätettiin rakentaa keinotekoinen meri.

Työvoimapulan vuoksi rantabiotoopin perustamiseen päätettiin valjastaa maatilan siat, sillä ne pitävät tonkimisesta ja syövät mielellään rikkakasvien juurakoita.

– Yllätyimme perin pohjin, kun porsaat vain lekottelivat ja paistattelivat päivää. Mietimme kuumeisesti, mikä niitä vaivaa. Lopulta tajusimme, ettei possuja pidä ruokkia. Oltuaan muutaman päivän ruuatta siat ryhtyivät toimeen, Cecilia Wånge nauraa. Merenrantadyynejä ja merenpohjaa varten tuotiin valtavat määrät hiekkaa. Veteen lisättiin 400 kiloa merisuolaa, jotta se saatiin aidon meriveden kaltaiseksi.

Keskellä kukkivaa ketoa jököttää nyt lampi, jota reunustavat hiekkadyynit. Rannalle on istutettu suolaisissa oloissa menestyviä kasveja. Siellä kasvaa muun muassa laukkaneilikkaa, jonka suolan sietokykyä hyödynnetään tienvarsien istutuksissa. Hiekka dyynillä rehottaa myös rantavehnää ja parsaa.

Metsät tutuiksi

Avarilta niityiltä on mukava poiketa polulle, joka vie läpi erilaisten metsien. Reitin varrella kasvaa koivu- ja leppämetsä. Myös kuusi- ja mäntymetsä ovat suomalaisille tuttuja. Tammi-, jalavaja pyökkimetsät ovat eksoottisimmasta päästä.

Kulkiessaan huomaa, miten erilaisia kasvuympäristöjä eri puulajit muodostavat. Jokaisessa vallitsee erilainen aluskasvillisuus, tunnelma ja valo.

Jalavametsikkö näyttää oudolta.

– Metsä on kuollut jalavatautiin, jota levittää puun kuoren alla elävä mantokuoriainen. Emme mahda taudille mitään. Puiden annetaan nyt lahota rauhassa. Kuolema kuuluu osana luonnon kiertokulkuun. Tilalle tulee uutta elämää, sillä nyt puissa pesii runsaasti tikkoja, Cecilia Wånge toteaa.

Mallikas hyötytarha

Komeaa hyötypuutarhaa ympäröi pähkinäpensaan versoista punottu aita. Säntillisiin riveihin istutettuja kasveja on ilo katsella. Kuumana kesäpäivänä hyötymaalla leijailee vahva yrttien ja vihannesten tuoksu.

– Salaatteja varten tehtiin kohopenkit, joista tuli vahingossa puoli metriä korkeat. Kuvittelimme penkkien painuvan maan tiivistyessä, mutta niin ei käynytkään. Kömmähdyksestä oli kuitenkin hyötyä, sillä vihannesten hoitaminen helpottui huomattavasti, Cecilia selittää.

Hyötytarhassa on erikoistuttu 1800-luvun lopun kasvilajikkeisiin. Mitäpä muuta ulkoilmamuseon hyötytarhasta voisi odottaakaan.

Vihannestarhaa ympäröivät hedelmäpuut antavat tuulensuojan herkille kasveille. Omenalajikkeita on 62, päärynöitä 40, luumu- ja kirsikkalajikkeita 10. Eräät hedelmälajikkeet ovat käyneet niin harvinaisiksi, että niitä kasvaa vain Fredriksdalissa.

Hyötypuutarhassa harrastetaan luonnonmukaista viljelyä. Maa saa voimansa palaneesta karjanlannasta. Vuoroviljelyllä estetään maaperäisten tautien kehittyminen. Tuholaistorjuntaan ei käytetä kemiallisia valmisteita, vaan kirvat ja muut ötökät pidetään kurissa mäntysuopaliuoksella ja tuhkalla.

– Voimme olla ylpeitä puutarhamme tuotteista, ne ovat taatusti puhtaita. Syksyllä myymme kasviksia ja hedelmiä sadonkorjuumarkkinoilla. Silloin voi kokea, miltä 1800-luku tuoksuu ja maistuu, Cecilia Wånge mainostaa.

Yrttitarha kuin koru

Yrttitarha näyttää loisteliaalta renessanssipuutarhalta. Istutukset muodostavat säännöllisiä, geometrisiä kuvioita. Koko komeuden keskeltä kohoaa apteekkarinruusu, joka tunnettiin jo 1300-luvulla.

Yrttejä käytettiin entisaikaan monipuolisemmin kuin nykyään. Niitä hyödynnettiin lääkinnässä, ruokien mausteena ja kosmetiikan raaka-aineena.

Myös tuoksu oli hyvä syy kasvattaa tiettyjä lajeja. Esimerkiksi kähäräpietaryrtistä, aaprotista ja palsamipäivänkakkarasta sidottu voimakkaan hajuinen kimppu piti hereillä, jos kirkkoherran saarna kesti pitkään.

Rosario vailla vertaa

Aivan pääportin suulla on ruusujen ihmemaa. Tänne on koottu noin 450 lajin, risteymän ja lajikkeen kokoelma. Se koostuu pääosin vanhoista, ennen vuotta 1920 viljellyistä lajikkeista. Siksi rosariota voi kutsua eläväksi ruusumuseoksi.

Kukinta alkaa jo toukokuussa, jolloin lukemattomat pimpinellaruusut avaavat nuppujaan. Ruusuharrastajan kannattaa kuitenkin käydä täällä vasta heinäkuun alussa, jolloin useimmat lajit ovat kukassa.

Istutuksia kierrellessä saa helposti käsityksen erilaisten ruusujen ominaisuuksista, kuten koosta, kasvutavasta ja kukkien väristä.

Vuosittain järjestetään teemapäivä, jolloin alan asiantuntijat kertovat ruusuista ja vastaavat kysymyksiin. Lisäksi ruusujen tiimoilta on muutakin ohjelmaa, kuten tuoksuretkiä.

Fredriksdalin taimimyymälästä voi ostaa vanhoja ruusulajikkeita. Istuttamalla niitä pihalleen varmistaa omalta osaltaan arvokkaiden lajikkeiden säilymisen.

Myymälässä on tuotteita myös niille, joilla ei ole omaa pihaa. Siellä myydään esimerkiksi ruusun terälehdillä maustettua viinietikkaa ja sherryä. Kiulukoista on valmistettu marmeladia, hyytelöä ja hilloa.