Yli seitsemän miljoonan sipulikukan kukoistus saa kevätmahlan virtaamaan uneliaimmankin suonissa. Hollannin Keukenhofi ssa kevät on vuodenajoista odotetuin.
Maailman tunnetuin sipulikukkanäyttely, Keukenhof, kerää vuosittain noin 700 000 kävijää. Näyttelypuisto sijaitsee Lissen kaupungissa Amsterdamin ja Haagin välillä.
Hollannin sipulinviljely on keskittynyt Keukenhofi n ympäristöön, joten jo matkalla näyttelyyn voi ihailla värikkäitä kukkapeltoja. Näky on uskomaton.
Näyttely järjestetään tänä vuonna 57. kertaa. Se on avoinna 23. maaliskuuta – 19. toukokuuta. Vaikka kukkaloisto kestää vain kahdeksan viikkoa, sitä on valmisteltu koko vuosi edellisen näyttelyn päättymisestä lähtien.
Entinen keittiöpuutarha
Keukenhofi n nimi on peräisin 1400-luvulta, jolloin maat omisti Hollannin herttuatar Jacoba van Beieren. Alue oli tuolloin pelkkää metsää ja hiekkadyynejä.
Metsä antoi riistaa ja dyynit yrttejä, joita herttuattaren palvelusväki hankki linnan keittiöön. Sillä tavalla alue sai nimen Keukenhof, joka tarkoittaa keittiöpuutarhaa.
Nykyisen ilmeensä Keukenhof sai vuonna 1840, kun maisema-arkkitehdit Zochter (isä ja poika) suunnittelivat englantilaistyylisen puiston. Siitä ovat jäljellä luikertelevat polut, jotka ovat tälle puutarhatyylille leimaa-antavia.
Näyttely sai alkunsa vuonna 1949, kun ryhmä sipulikasvattajia halusi löytää paikan, jossa esitellä jalostustyönsä tuloksia. Vielä nykyäänkin perustajajäsenien lajikkeet muodostavat näyttävimmän osan näyttelyn istutuksista.
Kaikki on nähtävä
Keukenhofi n 32 hehtaarin kokoinen alue on suurimmaksi osaksi metsäistä puistoa. Kävelyreittejä on noin 15 kilometriä, joten koko puiston koluaminen tuntuu jaloissa.
Helppokulkuisten teiden ansiosta alueella vierailee kuitenkin paljon liikuntarajoitteisia, sillä pyörätuolilla ja rollaattorilla liikkuminen on varsin vaivatonta.
Puistossa riittää myös kahviloita ja muita levähdyspaikkoja, joissa voi kerätä välillä voimia. Nähtävää on niin paljon, etteivät edes pitkät välimatkat vähennä samoiluintoa.
Englantilainen maisemapuutarha tekee vaikutuksen. Vanha pyökkimetsä muodostaa vihreäkattoisen holviston, jonka suojissa kukkien värit suorastaan hehkuvat. Tie luikertelee pensaston ja puiden lomassa paljastaen mutkan takaa aina jotain uutta ja silmiä hivelevää.
Historiallisessa puutarhassa voi tutustua vanhoihin tulppaanilajikkeisiin, lääkeyrtteihin ja keittiökasveihin. Muurien ympäröimä tarha on rauhallinen ja tuulensuojainen. Siellä on mukava levähtää ja ihailla muotoon leikattuja puita ja pensaita.
Luonnonmukaiseen puutarhaan on istutettu paljon kasvitieteellisiä tulppaaneja ja muita sipulikasveja, jotka villiintyvät helposti. Siellä sipuli- ja mukulakasvit kasvavat puiden, pensaiden ja ruohovartisten kasvien seassa aivan kuin ne olisivat osa luontoa.
Inspiraatiopuutarhaan on koottu erilaisia sipulikukkaideoita, joita jokainen voi hyödyntää kotonaan. Sieltä löytyy ideoita niillekin, joilla ei ole puutarhaa. Parveke on helppo koristaa sipulikukilla.
Japanilainen maaseutupuutarha on kuin metsäpuutarha mutta itämaisin maustein. Purppuranpunaiset japaninvaahterat kasvavat valtavien, noin 150 vuotta vanhojen pyökkien katveessa. Narsissit ja erilaiset sinililjat värittävät metsän pohjaa.
Lasten puistossa on leikkivälineitä, kotieläimiä ja labyrintti. Lapsia varten on myös kehitetty opettavainen luontoreitti.
Komea muotopuutarha vesialtaineen ja leikattuine pensaineen avautuu Oranje Nassau -paviljongin edustalla. Vihreää geometriaa värittävät valtavat kukkaistutukset, jotka ovat mitäpä muuta kuin tulppaanien, narsissien ja pikarililjojen värimerta.
Hääpolulla vastanaineet voivat kuvauttaa itsensä ikiihanien istutusten keskellä. Atsaleapolku on kuin värien ilotulitus, kun suuret pensaat kilpailevat komeudesta sipulikukkien kanssa.
Lasipaviljongeissa voi tutustua kesäkukkiin ja nähdä, kuinka niitä yhdistellään sipulikasveihin. Paviljongeissa hollantilaiset viljelijät kilpailevat muiden tuottajien kanssa siitä, kenellä on vuoden paras lajike. Täällä voi siis nuuskia uutuuksia ja tutustua palkittuihin lajikkeisiin. Muistiinpanovälineet on hyvä olla mukana, jos haluaa kirjata ylös kauneimmat lajikkeet.
Kaiken tämän kruunaavat eri taiteilijoiden tekemät veistokset, jotka on siroteltu sinne tänne mahtavaan puistoon.
Rembrant kukkii
Tänä keväänä Keukenhof juhlistaa taidemaalari Rembrantin 400-vuotissyntymäpäivää erityisellä tavalla. Taiteilijan omakuva on luotu tulppaaneista.
Viime syksynä leideniläisen iltapäiväkerhon lapset istuttivat muotokuvan sipulit, joita oli peräti 60 000 kappaletta. Kukkaloisto tulee olemaan upeimmillaan huhtikuussa, joten Rembrantin kasvot elävät aivan uudella tavalla.
Kun näyttelyn kukat ovat kuihtuneet ja näyttely on suljettu, sipulit nostetaan ylös. Uuden näyttelyn suunnittelu alkaa taas alusta. Syksyllä istutetaan uudet sipulit ja odotetaan seuraavan kevään kukkaloistoa jo suurella kaipauksella.
TEKSTI AULI HONKANEN, KUVAT PIRJO SILLANPÄÄ




